sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
lauantai 22. huhtikuuta 2017
Taivaalla leijuva linna
9.-10.4
Ranskan etelärannikolle valkoisista hevosistaan ja flamingoistaan tunnettuun Camargueen suunnitellulla viimeisellä pysähdyksellä ennen Barcelonaa, aioimme tutustua Les Salins suolatasankoihin. Päädyimme yöpymään Le Grau-du-Roin kaupunkiin ja ajelimme illalla suiston poikki kulkevaa pitkää pengertietä läheiseen Aigues-Mortesiin, jossa pojat leikkivät hippaa linnanmuurien luona, kävelimme kaupungin kujilla ja illastimme linnakaupungissa. Ravintolan terassi oli keskusaukiolla suihkulähteen vieressä, oikein viehättävää. Epäröin, mutta erehdyin silti tilaamaan pihvin nauttiakseni lämpimässä illassa istuskelusta hyvän ruoan äärellä. Aiemmista (huonoista) kokemuksista oppineena vastasin tarjoilijan rare or medium kysymykseen well done, ei auttanut. Mikä ihme siinä on, että jokainen milloinkaan ranskassa tilaamani liha saapuu lautaselle suunnilleen yhä ammuen, ilmeisesti edes käymättä keittiön kautta.
Aamun sarastuksessa ajelimme suolatehtaan minijunalla tutustumassa tuotannon eri vaiheisiin, kiipesimme suolavuorelle, kävimme suolamuseossa ja näimme matkamme ensimmäiset flamingot. Olen aina halunnut nähdä vaaleanpunaisen järven, parhaimmat sijaitsevat Australiassa ja Senegalissa, joten mahdollisuus nähdä vaaleanpunainen meri suolasuistossa oli suurin syy äkilliseen kiinnostukseeni suolan tuotantoa kohtaan. Värin muodostaa veden korkean suolapitoisuuden ja auringonvalon voimakkuuden oikea yhdistelmä. Joissain järvissä myös tietynlaiset levät.
Ranskan etelärannikolle valkoisista hevosistaan ja flamingoistaan tunnettuun Camargueen suunnitellulla viimeisellä pysähdyksellä ennen Barcelonaa, aioimme tutustua Les Salins suolatasankoihin. Päädyimme yöpymään Le Grau-du-Roin kaupunkiin ja ajelimme illalla suiston poikki kulkevaa pitkää pengertietä läheiseen Aigues-Mortesiin, jossa pojat leikkivät hippaa linnanmuurien luona, kävelimme kaupungin kujilla ja illastimme linnakaupungissa. Ravintolan terassi oli keskusaukiolla suihkulähteen vieressä, oikein viehättävää. Epäröin, mutta erehdyin silti tilaamaan pihvin nauttiakseni lämpimässä illassa istuskelusta hyvän ruoan äärellä. Aiemmista (huonoista) kokemuksista oppineena vastasin tarjoilijan rare or medium kysymykseen well done, ei auttanut. Mikä ihme siinä on, että jokainen milloinkaan ranskassa tilaamani liha saapuu lautaselle suunnilleen yhä ammuen, ilmeisesti edes käymättä keittiön kautta.
Aamun sarastuksessa ajelimme suolatehtaan minijunalla tutustumassa tuotannon eri vaiheisiin, kiipesimme suolavuorelle, kävimme suolamuseossa ja näimme matkamme ensimmäiset flamingot. Olen aina halunnut nähdä vaaleanpunaisen järven, parhaimmat sijaitsevat Australiassa ja Senegalissa, joten mahdollisuus nähdä vaaleanpunainen meri suolasuistossa oli suurin syy äkilliseen kiinnostukseeni suolan tuotantoa kohtaan. Värin muodostaa veden korkean suolapitoisuuden ja auringonvalon voimakkuuden oikea yhdistelmä. Joissain järvissä myös tietynlaiset levät.
perjantai 21. huhtikuuta 2017
Postimiehen palatsi
9.4. (Jatkoa tammikuun kirjoitukseen Tarkoitettu tapahtuvaksi.)
Viimein sain nähdä sen ja se on upeampi kuin olisin voinut kuvien perusteella kuvitellakaan. Yksityiskohtien runsaus, eläin- ja ihmishahmot, erilaisten tyylien moninaisuus ja mielikuvituksellinen yhdisteleminen, koko rakennuksen käsittämätön kauneus. Olen nähnyt maailmassa todella paljon ja silti sanon tämän olevan ehkä vaikuttavin koskaan näkemäni rakennus, juuri minulle merkityksellinen. Se ei ole korkea tai suuri, kuten näkemäni pilvenpiirtäjät tai Egyptin pyramidit. Se ei ole värikäs, kuten Gaudin Casa Batllo tai Parc Quell, ei upeaa arkkitehtuuria kuten Sidneyn oopperatalo, eikä niin tunnettu kuin vaikkapa Colosseum.
Jos mietin miksi tämä pienen tuntemattoman ranskalaisen Hauterivesin kylän vihannespuutarhaan kyhätty ruskea rakennelma tekee minuun niin suuren vaikutuksen, en edes täysin tiedä syytä. Jokin siinä koskettaa enemmän, miten yksi ihminen, vaatimaton kouluttamaton postinkantaja uskoi omaan suunnitelmaansa, loi sen yksin omin käsin tyhjästä, teiden varsilta keräämistään luonnonkivistä, piti sitä niin merkityksellisenä, että käytti siihen koko elämänsä vaikka joutui pitkään lähinnä pilkatuksi, ehti toteuttaa unelmansa ja jätti jotakin niin kaunista itsestään jälkeensä ja kuinka palanen hänen mielestään ja ajatuksistaan elää ja näkyy edelleen hänen palatsissaan, kunnes aika ja sää lopulta rapauttaa vaivalla rakennetun ihanuuden.
Viimein sain nähdä sen ja se on upeampi kuin olisin voinut kuvien perusteella kuvitellakaan. Yksityiskohtien runsaus, eläin- ja ihmishahmot, erilaisten tyylien moninaisuus ja mielikuvituksellinen yhdisteleminen, koko rakennuksen käsittämätön kauneus. Olen nähnyt maailmassa todella paljon ja silti sanon tämän olevan ehkä vaikuttavin koskaan näkemäni rakennus, juuri minulle merkityksellinen. Se ei ole korkea tai suuri, kuten näkemäni pilvenpiirtäjät tai Egyptin pyramidit. Se ei ole värikäs, kuten Gaudin Casa Batllo tai Parc Quell, ei upeaa arkkitehtuuria kuten Sidneyn oopperatalo, eikä niin tunnettu kuin vaikkapa Colosseum.
Jos mietin miksi tämä pienen tuntemattoman ranskalaisen Hauterivesin kylän vihannespuutarhaan kyhätty ruskea rakennelma tekee minuun niin suuren vaikutuksen, en edes täysin tiedä syytä. Jokin siinä koskettaa enemmän, miten yksi ihminen, vaatimaton kouluttamaton postinkantaja uskoi omaan suunnitelmaansa, loi sen yksin omin käsin tyhjästä, teiden varsilta keräämistään luonnonkivistä, piti sitä niin merkityksellisenä, että käytti siihen koko elämänsä vaikka joutui pitkään lähinnä pilkatuksi, ehti toteuttaa unelmansa ja jätti jotakin niin kaunista itsestään jälkeensä ja kuinka palanen hänen mielestään ja ajatuksistaan elää ja näkyy edelleen hänen palatsissaan, kunnes aika ja sää lopulta rapauttaa vaivalla rakennetun ihanuuden.
Ilta Luxembourgissa
7.4.
Aamulla Bryggessä, päivällä Brysselissä ja illalla Luxembourgissa.
Suomesta katsottuna kaikki on kaukana, täällä lähellä.
Navigaattorimme ei taaskaan löytänyt yhtä kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä Bockin kasematteja, mutta avuliaan paikallisen nuoren miehen tutkittua asiaa puhelimellaan ja neuvottuaan meidät hieman väärään paikkaan, jouduimme sieltä pois päästäksemme vähän vahingossa ihan oikeaan paikkaan.
Kallionharjanteen muodostamassa luonnollisessa puolustusmuurissa sijaitsevat kasematit ovat säilynyt osa Luxembourgin vanhasta linnoituksesta, jonka maanpäälliset osat tuhottiin 1800-luvulla. Alkuperäisistä 1600-luvulta peräisin olevista 23 kilometristä tunneleita on säilynyt 17 kilometriä, joita käytettiin muun muassa toisessa maailmansodassa pommisuojana 35000 ihmiselle. Vierailemme mielellämme Unescon maailmanperintökohteissa ja tällä matkallamme pääsemme käymään kasemattien lisäksi ainakin kymmenessä muussakin kohteessa eri maissa.
http://whc.unesco.org/en/list/
Taidemuseo Mudamin jäätyä pois ohjelmasta, kiiruhdimme suoraan kasemateille, joiden oletin kiinnostavan poikia museota enemmän. Auton jouduin viemään kauemmas, sillä sisäänkäynti sijaitsee pitkän parkkipaikattoman mäen puolivälissä ja vaikka tiesin maan alla olevan kylmä, takit unohtuivat autoon. Pojat seikkailivat innoissaan pitkin linnoitusta ja teimme pitkän ahtaan, monia kapeita kierreportaikkoja ja pimeitä sivuonkaloita sisältävän tutkimusmatkan syvimpään, pisimpään ja kylmimpään tunneliin. Olimme illan viimeiset ja ainoat kävijät koko valtavassa tunnelistossa, joten jotkut pimeistä käytävistä olivat vähän turhankin jännittäviä.
Pont du château, kiinnostava kaksikerroksinen silta, joka yhdistää linnoituksen vanhaan kaupunkiin, tuli nähdyksi kaikilta puolilta. Ensin ajoimme siltaa pitkin autolla, sen jälkeen kävelimme keskitason pylväskäytävää kasemateista kaupungin puolelle ja illan lopuksi ajoimme vielä kaikkein alimpana olevan tunnelin läpi alakaupunkiin, joka oli mielestämme kaikkein viehättävintä Luxembourgia.
Vuorenkyljen aukoissa oli vanhoja tykkejä, muuten kasemateissa ei ole varsinaisesti muuta katsottavaa kuin itse käytävät ja näkymät kaupunkiin. Siitä huolimatta tämä äänestettiin yhdeksi parhaista käyntikohteista tähän mennessä ja ohitti Suomenlinnan tunnelit, yhden heidän suosikkinsa kotimaan retkikohteista. Muuten Luxembourg vaikutti vähiten kiinnostavalta matkamme maista, täytyy ehkä tulla joskus pidemmälle vierailulle, koska emme ehtineet tutustua kuin yhteen nähtävyyteen.
Aamulla Bryggessä, päivällä Brysselissä ja illalla Luxembourgissa.
Suomesta katsottuna kaikki on kaukana, täällä lähellä.
Navigaattorimme ei taaskaan löytänyt yhtä kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä Bockin kasematteja, mutta avuliaan paikallisen nuoren miehen tutkittua asiaa puhelimellaan ja neuvottuaan meidät hieman väärään paikkaan, jouduimme sieltä pois päästäksemme vähän vahingossa ihan oikeaan paikkaan.
Kallionharjanteen muodostamassa luonnollisessa puolustusmuurissa sijaitsevat kasematit ovat säilynyt osa Luxembourgin vanhasta linnoituksesta, jonka maanpäälliset osat tuhottiin 1800-luvulla. Alkuperäisistä 1600-luvulta peräisin olevista 23 kilometristä tunneleita on säilynyt 17 kilometriä, joita käytettiin muun muassa toisessa maailmansodassa pommisuojana 35000 ihmiselle. Vierailemme mielellämme Unescon maailmanperintökohteissa ja tällä matkallamme pääsemme käymään kasemattien lisäksi ainakin kymmenessä muussakin kohteessa eri maissa.
http://whc.unesco.org/en/list/
Taidemuseo Mudamin jäätyä pois ohjelmasta, kiiruhdimme suoraan kasemateille, joiden oletin kiinnostavan poikia museota enemmän. Auton jouduin viemään kauemmas, sillä sisäänkäynti sijaitsee pitkän parkkipaikattoman mäen puolivälissä ja vaikka tiesin maan alla olevan kylmä, takit unohtuivat autoon. Pojat seikkailivat innoissaan pitkin linnoitusta ja teimme pitkän ahtaan, monia kapeita kierreportaikkoja ja pimeitä sivuonkaloita sisältävän tutkimusmatkan syvimpään, pisimpään ja kylmimpään tunneliin. Olimme illan viimeiset ja ainoat kävijät koko valtavassa tunnelistossa, joten jotkut pimeistä käytävistä olivat vähän turhankin jännittäviä.
Pont du château, kiinnostava kaksikerroksinen silta, joka yhdistää linnoituksen vanhaan kaupunkiin, tuli nähdyksi kaikilta puolilta. Ensin ajoimme siltaa pitkin autolla, sen jälkeen kävelimme keskitason pylväskäytävää kasemateista kaupungin puolelle ja illan lopuksi ajoimme vielä kaikkein alimpana olevan tunnelin läpi alakaupunkiin, joka oli mielestämme kaikkein viehättävintä Luxembourgia.
Vuorenkyljen aukoissa oli vanhoja tykkejä, muuten kasemateissa ei ole varsinaisesti muuta katsottavaa kuin itse käytävät ja näkymät kaupunkiin. Siitä huolimatta tämä äänestettiin yhdeksi parhaista käyntikohteista tähän mennessä ja ohitti Suomenlinnan tunnelit, yhden heidän suosikkinsa kotimaan retkikohteista. Muuten Luxembourg vaikutti vähiten kiinnostavalta matkamme maista, täytyy ehkä tulla joskus pidemmälle vierailulle, koska emme ehtineet tutustua kuin yhteen nähtävyyteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)