Ranskan etelärannikolle valkoisista hevosistaan ja flamingoistaan tunnettuun Camargueen suunnitellulla viimeisellä pysähdyksellä ennen Barcelonaa, aioimme tutustua Les Salins suolatasankoihin. Päädyimme yöpymään Le Grau-du-Roin kaupunkiin ja ajelimme illalla suiston poikki kulkevaa pitkää pengertietä läheiseen Aigues-Mortesiin, jossa pojat leikkivät hippaa linnanmuurien luona, kävelimme kaupungin kujilla ja illastimme linnakaupungissa. Ravintolan terassi oli keskusaukiolla suihkulähteen vieressä, oikein viehättävää. Epäröin, mutta erehdyin silti tilaamaan pihvin nauttiakseni lämpimässä illassa istuskelusta hyvän ruoan äärellä. Aiemmista (huonoista) kokemuksista oppineena vastasin tarjoilijan rare or medium kysymykseen well done, ei auttanut. Mikä ihme siinä on, että jokainen milloinkaan ranskassa tilaamani liha saapuu lautaselle suunnilleen yhä ammuen, ilmeisesti edes käymättä keittiön kautta.
Aamun sarastuksessa ajelimme suolatehtaan minijunalla tutustumassa tuotannon eri vaiheisiin, kiipesimme suolavuorelle, kävimme suolamuseossa ja näimme matkamme ensimmäiset flamingot. Olen aina halunnut nähdä vaaleanpunaisen järven, parhaimmat sijaitsevat Australiassa ja Senegalissa, joten mahdollisuus nähdä vaaleanpunainen meri suolasuistossa oli suurin syy äkilliseen kiinnostukseeni suolan tuotantoa kohtaan. Värin muodostaa veden korkean suolapitoisuuden ja auringonvalon voimakkuuden oikea yhdistelmä. Joissain järvissä myös tietynlaiset levät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti