Vik, vesiputouksia ja vaarallisia vesiä

1.-4.7.

Toinen leiripaikkamme sijaitsi Vik nimisessä mukavassa pikkukaupungissa. Sieltä käsin teimme pitkiä päiväretkiä moniin etelärannikon kohteisiin.

Lähivuosina pidetään mahdollisena suurta tulivuorenpurkausta, jonka laavavirtojen alle Vik jäisi. Kaupungissa ja ympäröivällä maaseudulla onkin käytössä varoitusjärjestelmä ja kaikissa taloissa on merkit, jotka purkauksen tullessa kiinnitetään kodista poistuttaessa oviin, jotta pelastushenkilöstö tietää mitkä rakennuksista on jo evakuoitu.

Vik poikkeaa useimmista muista Islannnin kylistä ja kaupungeista siten, että täällä vesi ei lämpene geotermisesti, siksi kuuma vesi oli säännöstellympää kuin muualla (ja alati loppu).

Tästä edellistä hieman lämpimämmästä, vielä laavattomasta ja palveluiltaan keskivertoa paremmasta paikasta, löytyi ruokakaupan lisäksi muutamia muitakin liikkeitä, pari pientä museota, muutama ravintola, apteekki ja uimala. Erityismaininta matkamme parhaista pizzoista ja hyvästä uimalasta. 

Vestmannaneyjarista palattuamme kävimme vielä auringonlaskun aikaan Seljalandsfossilla kiertämässä erittäin kostean ja kastelevan reitin suuren pauhaavan vesiputouksen takaa.

Lisää putouksia näimme päivävaelluksellamme Skaftefelin, matkamme ensimmäisen jäätikön reunalla. Tällä vaelluksella pääsimme näkemään tuhkasta mustien reuna-alueiden lisäksi jäätikön myös ylhäältä päin ja siellä katsoen puhdas lakeus kimalteli merenpinnan lailla auringossa.
Kaikkein eniten vesiputouksia näimme vaeltaessamme Skogafossilta alkavan Fimmvörduhalsin 22 putouksen reitin. (kts. Vaelluksia) Sen jälkeen kaikki alkoivat olemaan jokseenkin sitä mieltä, että putouksia on nähty riittävästi tälle lomalle.

Reynisfjaran mustalla laavahiekkarannalla lapset pääsivät kiipeilemään suurilla basalttipylväillä ja kivikokoelmia täydennettiin innolla rannan sileiksi hiotuneilla kivillä. Täällä näimme myös ensimmäiset hieman makaaberit varoituskyltit, joissa oli aina listattuna viimeisimmät turisteille sattuneet kuolemantapaukset kyseisellä paikalla. Vaikka noudatimmekin ohjeita (tärkein sääntö, älä ikinä seiso rannalla selkä merelle päin), emme vielä tässä vaiheessa ymmärtäneet kuinka yleisiä onnettomuudet täällä oikeasti ovatkaan. Vasta myöhemmin paikallista lehteä lukiessani, pelkästään yhdellä sivulla kerrottiin edellisen viikon aikana kuolleen kolme turistia erillisissä onnettomuuksissa. Useimmiten ilmeisesti pudotaan vaellusreiteiltä, kallioilta tai huuhtoudutaan mereen suurten aaltojen (sneaker waves) mukana. 

Lintujensuojelualueella Dyrholaeyn ylätasangolla, joka on tunnettu maamerkki myös näyttävän kivikaarensa vuoksi, kävimme kahdesti.  Siellä minä ja Jenni näimme  ensimmäiset lunnimme luonnossa, vaikkakin vasta toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla olimme liikkeellä liian myöhään illalla, lunnit vetäytyvät pesäkoloihinsa heti illan hämärtyessä.  Lähtöaamuna ajoimme vielä Jennin kanssa heti herättyämme pyjamat päällä etsimään lunneja onnistuneemmin poikien jäädessä purkamaan leiriä.

Dyrholaey 

Seljalandsfoss

Kuvia matkan varrelta

Reynisfjara

Skaftafell

Vestmannaeyjar

2.7.

Vestmannaeyjar eli Westman Islands koostuu 15 pienestä ja vielä pienemmästä saaresta noin tunnin matkan päässä Islannin etelärannikolta. Monien mielestä vasta täällä käydessään on nähnyt todellisen Islannin ja saaria kutsutaan myös Islannin parhaiten varjelluksi salaisuudeksi. Vain saarista suurin Heimaey on asuttu ja nykyään siellä on noin 4000 asukasta. Saarelle pääsee laivalla joko lyhyemmän alle tunnin matkan Landeyjarhöfnistä tai noin viidessä tunnissa Reykjaneksen niemimaalta. Myrkyisellä säällä lautta kulkee aina niemimaan suojaisempaan satamaan. Saarella on myös lentokenttä.

Saaristo on ehkäpä tunnetuin kahdesta tulivuorenpurkauksestaan. 1963 merestä kohosi Surtsey, yksi maailman uusimmista saarista. Se on alusta asti ollut suojeltu ekosysteemin kehittymisen tutkimuskohde. 1973 purkautui Eldfell. Purkaus alkoi varoituksetta keskellä yöllä ja koko saaren silloinen väestö, noin 5000 asukasta evakuoitiin. Onneksi edellisenä päivänä oli ollut kova myrsky, joten koko kalastuslaivasto oli satamassa käytettävissä. Purkauksessa ei menetetty ihmishenkiä, mutta satoja taloja hautautui laavaan ja lähes koko kaupunki tuhkaan. Purkaus kesti viisi kuukautta ja vain 2/3 ympäri Islantia asutetusta väestöstä palasi purkauksen jälkeen takaisin saarelle.

2005 aloitettiin Pompei of the north nimellä tunnetussa projektissa kaivamaan taloja esiin tuhkasta. Vierailimme Eldheimar museossa, joka on rakennettu yhden esiin kaivetun kodin ympärille. Talojen sisällä on nähtävissä edelleen huonekaluja, valaisimia ja muita esineitä, joita paksu tuhkakerros on suojannut kuumuudelta ja laavalta. Näyttelyssä on paljon aikalaiskertomuksia laavan pysäyttämistaistelusta, omaisuuden pelastamisesta purkausta seuranneina päivinä ja suunnattomasta tuhkanraivausurakasta sekä mm. video talonomistajan paluusta esiinkaivetuille raunioille 30 vuotta myöhemmin. Lapset pitivät virtuaalisten talojen etsimisestä tuhka-altaasta.  Näyttelyssä on osionsa myös saaren historialle ja Surtseylle.

http://eldheimar.is/en/

Saaren muinaisempi historiakin on poikkeuksellisen kiinnostava kertomuksineen algerialaismerirosvojen ryöstöretkestä, jossa suurin osa saaren asukkaista tapettiin tai vietiin orjiksi ja kuinka parikymmentä asukasta palastui piileskelemällä jyrkänteiden luolissa tai heilauttamalla itsensä köysien varassa kielekkeiden yli. Paikan tunnelma on osin edelleen kuin menneiltä ajoilta, joten on mielikuvitusta kutkuttavaa kierrellä ja katsella tätä erikoista saarta.

Olimme lähteneet matkaan pukeutuneina moneen kerrokseen lämpimimpiä vaatteitamme kylmiin merituuliin varautuen. Perillä meitä odotti yksi matkamme lämpimimmistä päivistä ja kuumissamme tallustimme pikku kaupingin katuja. Islannissa tuntuu kuin kaikki tiet veisivät ylöspäin. Museolle kiivetessämme pojat löysivät paikallisen kissaystävän, joka seurasi meitä uskollisesti mennen tullen. Kauniista säästä huolimatta päivän aikana toki satoi, mutta hyödynsimme sen ajan lounastaaksemme mukavassa rantaravintolassa.

Saaren piti olla myös yksi parhaista paikoista bongata lunneja, mutta me emme onnistuneet näkemään muita kuin paikallisia kaloja esittelevän akvaarion yhteydessä sijaitsevassa lunnien pelastuskeskuksessa majailevan yksilön. Ensimmäinen lunnimme. Saari oli myös suurempi kuin luulimme ja koska autopaikkoja lauttaan olisi ollut vapaana vasta viikon päästä, niin kävellen emme ehtineet parhaille rantatörmille. Tässä vaiheessa teimme vielä myös sen virheen, että tähyilimme lunneja rantakallioilta, kuten muitakin merilintuja, ennen kuin myöhemmin yhtäkkiä tajusin niiden asuvan koloissa maassa jyrkänteen laella. Ymmärrettyämme tämän havaitsimme linnut helpommin käydessämme muissa suosituissa lunnikohteissa Dyrholaeyssa ja Borgarfjördur Eystrissä.

 

                         

Lähtiessämme muutamaa viikkoa myöhemmin kotimatkalle, ostin lentokentältä suositun paikallisen dekkarikirjailijan Yrsa Sigurdardottirin kirjoja, Ashes to Dust tapahtumat sijoittuivat mielenkiintoisesti saaren 1973 purkauksen ja nykypäivässä rakennusten esiinkaivamisen ympärille. Juoni noudatteli asiasisällöltään todellisia tapahtumia ja paikkoja, joten lukukokemus oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen juuri saarella vierailleelle. Suosittelisinkin kirjaa matkalukemiseksi Heimaeylle matkaa suunnittelevalle.

Landmannalaugar

Tulossa pian.

Golden Circle

28.-29.6.

Golden Circle käsittää kolme tunnettua nähtävyyttä kätevällä etäisyydellä Reykjavikista. Moni turisti osallistuukin valmiille päiväretkelle ja näkee pääkaupungin lisäksi Islannista lähinnä Geysirin, Pingvellirin ja Gulfossin. Mekin aloitimme matkamme suuntaamalla lentokentältä suoraan kolmen kohteen keskellä sijaitsevalle leirintäalueelle Skjoliin ja tutustuimme niihin ensimmäisinä päivinä (ja öinä, koska käytyämme Reykjavikissa hakemassa Ikeasta lisälämmikettä kylmiin öihin, pysähdyimme vasta paluumatkalla keskiyön kävelylle Pingvelliriin.) Useimmat luonnonnähtävyydet ovat Islannissa ilmaisia ja niissä voi vierailla mihin vuorokauden aikaan tahansa, joten (nelivedolla) autoilevan matkailijan ei ole juurikaan tarvetta käyttää valmiita retkipalveluja.

Täällä sijaitsee alkuperäinen Geysir. Tiesittekö, että sana geysir on alunperin juuri tämän kuuluisan yksilön nimi ja otettu käyttöön tarkoittamaan kyseistä ilmiötä kaikkialla maailmassa. Alkuperäisen Geysirin typerät ihmiset valitettavsti tukkivat heittelemällä sinne kiviä 60-luvulla ja sen mahtavat 80-metriset purkaukset loppuivat kokonaan tukkeuman vuoksi, myöhemmin maanjäristykset ovat avanneet uusia väyliä ja nykyään pari kolme kertaa päivässä on mahdollista nähdä noin 15 metrinen purkaus. Uusi kuuluisuus onkin viereinen Strokkur, joka turistiystävällisesti syöksee kiehuvaa vettä ja höyryä 30 metrin korkeuteen joka viides minuutti.

Pingvellirin repeämä sijaitsee mannerlaattojen yhtymäkohdassa ja laajenee vuosittain
3-18mm. Muinoin siirros toimi Islannin alkuperäisen neuvoston Allpingin kokoontumispaikkana. Neuvostoissa jaettiin mm. tuomioita ja paikalla virtaavaan putoukseen päätyivät noituudesta epäillyt, jotka Islannissa olivat poikkeuksellisesti miehiä. Viereisessä solassa on nykyään tarjolla kirkasvetinen sukelluskohde.
Keskiyöllä oli lähes yhtä valoisaa kuin  sumuisina ja sateisina päivinä, jollaisia  useimmat islantilaiset päivät ainakin osin olivat.

Gulfoss, kultainen putous, meinasi 1900-luvun alussa tuhoutua ulkomaisten sijoittajien halutessa rakentaa siihen voimalan. Legendan mukaan maanomistajan 12-vuotias tytär Sigridur Tomasdottir käveli paljain jaloin 120 kilometriä Reykjavikiin hallituksen eteen, uhaten heittäytyä putoukseen, jollei suunnitelmaa peruta. Todellisuudessa suunnitelma kaatui ilmeisesti rahoitusvaikeuksiin, mutta putouksella on joka tapauksessa muistomerkki 1957 kuolleelle Sigridurille. 

Aurinkoisella ilmalla putouksesta sankkana kaiken kastelevana sumuisena suihkuna kohoavissa pisaroissa voi nähdä sateenkaareen. Ilta-auringon viimeisissä säteissä näimme siitä pienen aavistuksen.

Hienoa oli ensimmäisinä päivinäkin, mutta paljon upeampaa seurasi.

Kohti Islantia

Kauan odotettu Islannin matka toteutuu vihdoin. Lonely Planet Iceland ostettu jo 2013 ja vuotta myöhemmin perheelle joululahjaksi teltta ja muita camping-varusteita tulevaa matkaa varten. Tänä kesänä ne viimein kaivettiin kellarista käyttöön. Emme ole koskaan telttailleet yhdessä. Minä olen meistä varmaankin eniten telttaillut ja yleensä maksimissaan muutamia öitä kerrallaan. Autoissa toki on tullut nukuttua enemmänkin. Päätimme aloittaa telttailuharrastuksemme tällä reippaalla 21 yön koitoksella totuttua haastavammissa olosuhteissa.

Vuosien aikana matkaopasta oli silmäilty säästeliäästi ja matkan lähestyessä oli pakko todeta tiedossa olevan kaikkien aikojen vähiten suunniteltu matka. Viimeisinä iltoina lähtökiireessä ehdin lukea noin 70% kirjasta ja vilkaista netistä muutamia juttuja. Lopulta päätin, että kierrämme Ring Roadin vastapäivään ja valitsin eri puolilta maata sopivia leirintäalueita. Päätimme pystyttää leirimme keskeisille sijainneille eri puolilla maata ja tehdä pitkiä päiväretkiä ympäröiviin kohteisiin. Vaikka ajomatkat olisivat valtavia, leirin purkamiseen, pakkaamiseen ja pystyttämiseen menisi myös paljon päivittäistä aikaa ja se olisi hyvin työlästä.

Olin aina kuullut Islannin kalleudesta, mutta Fnnairin suorien lentojen edullisuus ja loistava Camping Card 149€, jolla 2 aikuista ja 4 lasta saa yöpyä koko kuukauden 42:lla maan leirintäalueista, saivat hetkeksi kuvittelemaan maan olevan mainettaan halvempi matkakohde. Sen mitä netistä ehdin ennen matkaa selailla hintoja mm. 66€ lounas ravintolassa, 16€ hampurilaisateria pikaruokaravintolassa, 54€ uinti kuumassa lähteessä jne. kerrottuna kuudella henkilöllä, sai minut kiiruhtamaan ruokakauppaan ostamaan trangian ja hieman evästä mukaan. Yleensä ruokaa mukanaan raahaavat turistit huvittavat, itse olen aiemmin ottanut ruokaa mukaan ainoastaan Kuubaan, mutta vaikka ruokakauppojen vakuutettiin olevan vain hieman kalliimpia kuin Suomessa, katsoin parhaaksi varautua.

Pari päivää ennen lähtöä joku vielä päivitti Islannista kuvan 7 euron jäätelöstään Facebookiin, koska olin juuri ostanut samanlaisia jäätelöitä 6kpl eurolla, totesin parhaaksi kiiruhtaa jälleen eväsostoksille.

Heinäkuun piti olla lämpimin kuukausi Islannissa.  Hintojen lisäksi huolestuttaa sää, koska Foreca lähtöä edeltävänä iltana lupaili eri puolille Islantia kaikkea -4 ja +13 väliltä. Islannin kesä olisikin odotettua jäätävämpi. Pakkasimme uusiksi aamulla ennen lähtöä, jättäen kesävaatteita pois ja tilalle fleeceä, pipoja ja hansikkaita. Toppavaatteetkin hain varastosta, mutta jätin ottamatta mukaan. (Päätös jota saimme vielä monesti katua.)