1.-4.7.
Toinen leiripaikkamme sijaitsi Vik nimisessä mukavassa pikkukaupungissa. Sieltä käsin teimme pitkiä päiväretkiä moniin etelärannikon kohteisiin.
Lähivuosina pidetään mahdollisena suurta tulivuorenpurkausta, jonka laavavirtojen alle Vik jäisi. Kaupungissa ja ympäröivällä maaseudulla onkin käytössä varoitusjärjestelmä ja kaikissa taloissa on merkit, jotka purkauksen tullessa kiinnitetään kodista poistuttaessa oviin, jotta pelastushenkilöstö tietää mitkä rakennuksista on jo evakuoitu.
Vik poikkeaa useimmista muista Islannnin kylistä ja kaupungeista siten, että täällä vesi ei lämpene geotermisesti, siksi kuuma vesi oli säännöstellympää kuin muualla (ja alati loppu).
Tästä edellistä hieman lämpimämmästä, vielä laavattomasta ja palveluiltaan keskivertoa paremmasta paikasta, löytyi ruokakaupan lisäksi muutamia muitakin liikkeitä, pari pientä museota, muutama ravintola, apteekki ja uimala. Erityismaininta matkamme parhaista pizzoista ja hyvästä uimalasta.
Vestmannaneyjarista palattuamme kävimme vielä auringonlaskun aikaan Seljalandsfossilla kiertämässä erittäin kostean ja kastelevan reitin suuren pauhaavan vesiputouksen takaa.
Lisää putouksia näimme päivävaelluksellamme Skaftefelin, matkamme ensimmäisen jäätikön reunalla. Tällä vaelluksella pääsimme näkemään tuhkasta mustien reuna-alueiden lisäksi jäätikön myös ylhäältä päin ja siellä katsoen puhdas lakeus kimalteli merenpinnan lailla auringossa.Kaikkein eniten vesiputouksia näimme vaeltaessamme Skogafossilta alkavan Fimmvörduhalsin 22 putouksen reitin. (kts. Vaelluksia) Sen jälkeen kaikki alkoivat olemaan jokseenkin sitä mieltä, että putouksia on nähty riittävästi tälle lomalle.
Reynisfjaran mustalla laavahiekkarannalla lapset pääsivät kiipeilemään suurilla basalttipylväillä ja kivikokoelmia täydennettiin innolla rannan sileiksi hiotuneilla kivillä. Täällä näimme myös ensimmäiset hieman makaaberit varoituskyltit, joissa oli aina listattuna viimeisimmät turisteille sattuneet kuolemantapaukset kyseisellä paikalla. Vaikka noudatimmekin ohjeita (tärkein sääntö, älä ikinä seiso rannalla selkä merelle päin), emme vielä tässä vaiheessa ymmärtäneet kuinka yleisiä onnettomuudet täällä oikeasti ovatkaan. Vasta myöhemmin paikallista lehteä lukiessani, pelkästään yhdellä sivulla kerrottiin edellisen viikon aikana kuolleen kolme turistia erillisissä onnettomuuksissa. Useimmiten ilmeisesti pudotaan vaellusreiteiltä, kallioilta tai huuhtoudutaan mereen suurten aaltojen (sneaker waves) mukana.
Lintujensuojelualueella Dyrholaeyn ylätasangolla, joka on tunnettu maamerkki myös näyttävän kivikaarensa vuoksi, kävimme kahdesti. Siellä minä ja Jenni näimme ensimmäiset lunnimme luonnossa, vaikkakin vasta toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla olimme liikkeellä liian myöhään illalla, lunnit vetäytyvät pesäkoloihinsa heti illan hämärtyessä. Lähtöaamuna ajoimme vielä Jennin kanssa heti herättyämme pyjamat päällä etsimään lunneja onnistuneemmin poikien jäädessä purkamaan leiriä.
Dyrholaey
Kuvia matkan varrelta
Reynisfjara
Skaftafell
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti