Jökulsarlon, yksi Islannin ihmeistä, jonka näkemistä olin erityisesti odottanut etukäteen, ei pettänyt toiveitani. Edes ainainen sade ei onnistunut pilaamaan paikan kauneutta. Tältä lahdelta Vatnajökulista irronneet suuret jäätikön palaset aloittavat matkansa merelle. Ensimmäiset hylkeetkin tuli bongattua sukeltelemassa kaukana lahdella.
Jökulsarlon
Kuvia matkan varrelta
Valkoiset lampaat valkoisessa pilvessä. Yön pimeimpinä hetkinä vuonojen välisiä vuoria ylittäessä pilvet olivat jälleen laskeutuneet alas piilottaen tien sisäänsä ja ajoväylän reunojen tähystelyn lisäksi piti tarkkailla tiheiden sumupilvien seasta auton valoissa esiin pilkahtelevia lampaita, jotka tapansa mukaan seisoivat ympäröivien tyhjien lakeuksien sijaan keskellä tietä tai jolleivät olleet valmiiksi tiellä, hyppelivät suoraan yön ainoan auton eteen.
Lampaathan ovat Islannissa autoilevalle jatkuva haaste niin sumussa, sateessa, yöllä kuin päivälläkin. Lampaat eivät liiku suurissa helposti havaittavissa laumoissa vaan useimmiten yksin tai parin kaverin kanssa. Kun auto liikkuu lampaat juoksevat tietä kohti, kun auton pysäyttää juostaan karkuun. Jos törmää lampaaseen, pitää omistajalle maksaa korvaus. Koska useimmat lampaat vaeltelevat autioilla mailla tuntienkin matkan päässä mistään asutuksesta, on varmasti helpompaa koittaa välttää törmäyksiä kaikin tavoin, kuin yrittää selvittää mistä kyseisen yksilön omistaja löytyisi.
Seydisfjördur, satamakaupunki vuonon rannalla oli kolmas tukikohtamme. Ajettuani jälleen koko yön matkamme pisintä yksittäistä siirtymää (543km), laskeuduin auringonnousussa alas kylää kohti yhtä hauskimmista ajamistani vuoristoteistä. Muut nukkuivat eivätkä nähneet kuinka kauniisti tie kiemurteli yössä ylängön järvien välistä alas vuonon pohjalle, kymmenien pienten purojen ja vesiputousten (ja lampaiden) ohitse, kohti vuorten välistä nousevaa aurinkoa.
Kylän, jota kauempaa katsoen saattaisi erehtyä luulemaan värikkäiden puutalojen keskittymäksi, lähes kaikki rakennukset on todellisuudessa päällystetty aaltopellillä, kuten monissa muissakin paikoissa Islannissa. Ymmärrettävä ratkaisu, kuten matkakuvistammekin näkee, puitahan ei täällä juurikaan kasva ja useimmat harvoista näkemistämme metsistä ovat istutettuja. Aaltopelti myös kestää hyvin haastavassa ilmastossa. Erityisen huvittavaksi täällä asian kuitenkin teki Lonely Planetin virheellinen maininta kylän kauniista puukirkosta.
Kävimme paikallisessa pienessä taidemuseossa ja kiipesimme kalatehtaan takaista polkua vuonon rinteelle rakennetulle taideteokselle hiljentymään hetkeksi. Kylästä löytyi paljon persoonallisia taloja muraaleineen ja hieno leikkipuisto. Suunniteltu melontaretki vuonolle päätettiin jättää väliin, koska jälleen satoi päivittäin, joten muutoinkin viileässä ilmassa ei hirveästi kiinnostanut ajatus kylmästä ja kosteasta melonnasta. Kylän pienestä ruokakaupasta hankittiin lapsille pehmolunnit, jotka pääsivät mukaan seuraavan päivän linturetkellemme.
Seydisfjördur
Borgafjördur Eystri, kolmas ja viimeinen mahdollisuutemme lunnien näkemiseen. Pienessä kylässä ei juuri muita palveluja ollut, mutta läheiselle lintusaarelle oli rakennettu hienot katselutasanteet ja maksullinen tarkkailumaja. Tällä kertaa kaikki näkivät lunneja edestä ja takaa, kuinka lunni istuu ja makaa. Näiden kiinnostavien lintujen puuhia tarkkailtiin useampi tunti. Sen jälkeen kiipesin lasten kanssa läheiselle haltiakukkulalle ja K paistoi lettuja piknikpaikalla. Näimme myös Lonely Planetissakin mainitun kylän karvaisimman talon nimeltään Lindarbakki.
Borgafjördur Eystri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti