Pohjoisrannikon Husavik on yksi Islannin suosituimmista valasretkikohteista ja olin lukenut sen olevan erityisesti tähän aikaan vuodesta hyvin todennäköinen paikka onnistuneille havainnoille. Olen ollut aiemmin useilla valasretkillä eri puolilla maapalloa näkemättä koskaan vilahdustakaan valaasta, lapsille Junoa lukuunottamatta tämä oli kaikille ensimmäinen yritys. Valasretket ovat sen verran suosittuja, että retki kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen. Tällaisella kiertomatkalla se tietenkin vaatii melko tarkkaa ajoittamista, jotta varmasti ehtii oikeaan kaupunkiin oikeaan aikaan.
Aluksella kaikille jaettiin lämpimät haalarit. Toppahaalari oli täysin oikea varuste Islannin heinäkuussa ja olisimme kaikki halunneet ottaa ne mukaamme yöasuiksi loppumatkallemme.
Merelle lähdettäessä pidettiin ohjeistus, jossa neuvottiin valashavaintojen ilmoittamisesta kellonaikoja käyttäen, aluksen keulan ollen klo 12. Lapset oppivat tämän helposti englanniksi ja osasivat katsoa aina oikeaan suuntaan kellonaikoja huudeltaessa.
Lisäksi ohjeistettiin mitä tehdä jos joku putoaa aluksesta ja merisairauden yllättäessä siirtymään partaalle, mieluiten myötätuuleen. Luulin näiden olevan vain pieni kevennys. Niiailimme melkoisen isojen aaltojen yli ja yleensä helposti merisairaana ihmisenä selvisin täysin ongelmitta, seisten koko matkan keulassa kamera valmiina ja keulan sukelluksista piittaamatta keskittyen ainoastaan valaisiin. Ilmeni että monet muut matkustajat eivät selvinneet yhtä hyvin. Harmillista etteivät he noudattaneet myöskään neuvoa mennä partaalle. Paluumatkalla satamaan tarjoiltuja korvapuusteja ja kaakaota riittikin sitten tavallista runsaammin meidän perheellemme.
Aluksella kerrottiin paljon valaista, hetula-ja hammasvalaiden eroista ja kuuntelijoiden joukossa kierrätettiin valaan hetulaa. Hyvin kiinnostavaa, olin aina kuvitellut hetulat pehmeiksi heiluviksi rihmoiksi, mutta hetula onkin kova litteä reunastaan rihmoittunut pitkä lastumainen suikale.
Ajattelin etukäteen olevani onnellinen yhdestäkin pienestä vilauksesta. Ilmeni että aiemmat kerrat eivät ole ainakaan olleet kiinni havaintokykyni puutteesta, koska tein jatkuvasti havaintoja koko matkan ajan, useimmiten havaitsin valaat jopa ennen aluksen tähystäjää. Lopulta niitä oli niin paljon joka puolella, etten edes jaksanut pyydetysti osoitella kaikkia purskauksia varsinkaan kaukana lahden vastarannalla näkyviä.
Ensimmäinen havainto valaasta on yleensä pienen vaalean vesihöyrypilven kaltainen purkaus tummaa vettä vasten. Purskauksia tulee yleensä kolme, pitkin tasaisin välimatkoin toisistaan. Tästä näkee mihin suuntaan valas liikkuu. Vähän sen jälkeen valas sukeltaa, jolloin pintaan nousee usein selkäkaari ja aina lopuksi pyrstö. Tämä onkin sitten kaikki mitä valaasta näkee, ellei eläin satu hyppäämään vedestä ilmaan. Meidän retkellämme yksikään kymmenistä valaista ei harmillisesti halunnut hypätä juuri silloin. Näimme kuitenkin monia yksittäisiä ryhävalaita, joitakin kahden tai kolmen valaan ryhmiä ja ison delfiiniparven. Olimme erittäin tyytyväisiä onnistuneeseen retkipäiväämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti