keskiviikko 31. toukokuuta 2017
Sveitsi, Liechtenstein ja Itävalta
29.-30.4.
Haluaisin yöpyä mahdollisimman monessa maailman erikoisimmista hotelleissa. Lähes matkareittimme varrella oli yksi suosikeistani uusi Null Stern. Heidän aiempi hotellinsa oli vanhassa pommisuojassa ja tämä uusi ulkoilmassa keskellä alppiniittyä oleva parisänky, ei mitään muuta ympärillä kuin upeat maisemat. Ilmoittauduin jonotuslistalle jo viime syksynä, mutta kausi ei valitettavasti alkanut ennen saapumistamme, joten ehkäpä toisella kertaa. On kylläkin ymmärrettävää ettei hotelli ollut auki, koska helteisen Italian jälkeen pääsimme jälleen pakkasen puolelle noustessamme yhä ylemmäs lumisille Alpeille.
Berliinissäkin on yksi tavoitteenani oleva erityinen hotelli, jonka jokainen huone on erilainen ja toinen toistaan erikoisempi. Sattumalta sekin suljettiin remontointia varten juuri matkamme ajaksi ja koska se oli yksi suurimmista syistä suunnitellulle vierailulle kaupungissa, ei Berliinin vaihtaminen ylimääräiseen päivään Italiassa harmittanut lainkaan.
Sveitsissä meillä oli vain yksi etukäteen suunniteltu kohde, useimmille varmaan tuntematon Rofla Gorge-vesiputous. Matkallemme muodostuneeseen teemaan sopivasti kyseessä on jälleen yhden miehen tai perheen ihme. Aikoinaan alueen ainoalla alppien yli Italiaan vievän tien varrella majataloa pitänyt perhe menetti asiakkaat, kun uusi rautatieyhteys rakennettiin 1882. Tuloja perheelleen hankkiakseen Amerikkaan siirtolaiseksi 1800-luvun lopussa lähtenyt Christian Pitschen pääsi palvelijana toimiessaan vierailemaan Niagaran putoksilla ja päätti rakentaa vastaavan nähtävyyden majatalonsa takaisesta putouksesta ja palasi perheineen Sveitsiin. Seitsemän vuoden ajan he rakensivat vuoren kylkeen kävelyreittiä tunneleineen ja loppuun luolan, josta pääsee vesiputouksen taakse. Työn valtavuudesta vielä sen aikaiset työvälineet huomioiden kertoo jotakin se, että rakennustöissä käytettiin yli 8000 räjähdettä.
Reitti alkaa yllättävästi majatalon sisältä baaritiskin viereisestä pienestä ovesta. Majatalossa on myös pieni museo, jossa kerrotaan perheestä ja rakennustöistä, valitettavasti ainoastaan italiaksi ja saksaksi, mutta yhteistyöllä, K käänsi saksaa minä italiaa, saimme koko tarinan selvitettyä. Reitin alussa talon takana solan reunalla on rakentajapariskunnan haudat vierekkäin heille niin tärkeässä paikassa. Helppo kilometrin kävely hyvin rakennettua polkua kaiteineen vei meidät solassa virtaavan joen yllä putouksen takaiseen luolaan. Matkan varrella on nähtävissä muutamia sortumia ja ainakin yksi alkuperäisistä näköalapaikoista on ilmeisesti vajonnut rotkoon, mutta kiva pikku polku on kaikin puolin turvallinen ja sopiva lapsillekin. Putouksella käynnin jälkeen lapset halusivat vielä ylittää joen aiemmin yläjuoksulla näkemäänsä riippusiltaa pitkin.
Liechtenstein oli hämmentävin kokemus kääpiövaltioista. Andorran oltua enemmän kuin positiivinen yllätys, Monacon täysi ja vilkas, täällä ihmisten, palvelujen ja nähtävyyksien puute yllätti. En sitten tiedä oliko kyseessä poikkeuksellisen hiljainen sunnuntai, vaikka seuraava päivä toukokuun ensimmäinen on vapaapäivä Keski-Euroopassakin. Ehkä odotin enemmän, koska Suomessa kyseinen päivä on suunnilleen vuoden riehakkain.
Pääkaupungissa Vaduzissa mikään ei ollut auki. Keskusaukiolla ei ollut yhtään ihmistä, eikä kyllä muuallakaan. Ainut auki oleva paikka oli huoltoasema, josta ostimme eväät ja kysyimme olisiko kaupungissa puistoa tai leikkikenttää, eikä ollut kumpaakaan.
Pidimme piknikin kirkon edessä olevilla penkeillä. Syödessämme eväitä, kirkkoa kävi kuvaamassa muutama japanilainen turisti. Etukäteen asiaa tutkiessani olin löytänyt kaksi nähtävyyttä. Postimuseon, tietenkin suljettu ja katetun rajajoen ylittävän puusillan. Kävimme katsomassa sillan ja jatkoimme Itävaltaan.
Itävallassa oli lisää Alppeja, lunta ja kylmä. Maisemien ihailun ohessa koitimme kiiruhtaa yöksi alas vuorilta, koska yöpyminen teltassa lumihangessa ei herättänyt suurta innostusta. Majoituksen löytäminen meinasi osoittautua mahdottomaksi. Emme tienneet että talvikauden ja kesäkauden välissä on muutaman viikon jakso, jolloin kaikki on suljettuna ja yritysten omistajat lähtevät muualle lomailemaan. Jokainen hiihtokeskus ja kylä oli täälläkin täysin autioita. Alkuillasta parinkymmenen kylän läpi ajaessamme taisimme nähdä yhden ihmisen. Ainut bookingista löytynyt avoin majatalo ei huolinut meitä, olihan kello jo yhdeksän illalla ja he olivat menossa nukkumaan. Onneksi omistaja kuitenkin soitti ystävänsä majataloon ja pääsimme sinne yöksi vaikka sekin oli suljettuna väliviikkojen ajan. Saimme mukavan kolmen huoneen huoneiston ja kaapista löytyi Carcassonne, jota pelailimme loppuillan.
Haluaisin yöpyä mahdollisimman monessa maailman erikoisimmista hotelleissa. Lähes matkareittimme varrella oli yksi suosikeistani uusi Null Stern. Heidän aiempi hotellinsa oli vanhassa pommisuojassa ja tämä uusi ulkoilmassa keskellä alppiniittyä oleva parisänky, ei mitään muuta ympärillä kuin upeat maisemat. Ilmoittauduin jonotuslistalle jo viime syksynä, mutta kausi ei valitettavasti alkanut ennen saapumistamme, joten ehkäpä toisella kertaa. On kylläkin ymmärrettävää ettei hotelli ollut auki, koska helteisen Italian jälkeen pääsimme jälleen pakkasen puolelle noustessamme yhä ylemmäs lumisille Alpeille.
Berliinissäkin on yksi tavoitteenani oleva erityinen hotelli, jonka jokainen huone on erilainen ja toinen toistaan erikoisempi. Sattumalta sekin suljettiin remontointia varten juuri matkamme ajaksi ja koska se oli yksi suurimmista syistä suunnitellulle vierailulle kaupungissa, ei Berliinin vaihtaminen ylimääräiseen päivään Italiassa harmittanut lainkaan.
Sveitsissä meillä oli vain yksi etukäteen suunniteltu kohde, useimmille varmaan tuntematon Rofla Gorge-vesiputous. Matkallemme muodostuneeseen teemaan sopivasti kyseessä on jälleen yhden miehen tai perheen ihme. Aikoinaan alueen ainoalla alppien yli Italiaan vievän tien varrella majataloa pitänyt perhe menetti asiakkaat, kun uusi rautatieyhteys rakennettiin 1882. Tuloja perheelleen hankkiakseen Amerikkaan siirtolaiseksi 1800-luvun lopussa lähtenyt Christian Pitschen pääsi palvelijana toimiessaan vierailemaan Niagaran putoksilla ja päätti rakentaa vastaavan nähtävyyden majatalonsa takaisesta putouksesta ja palasi perheineen Sveitsiin. Seitsemän vuoden ajan he rakensivat vuoren kylkeen kävelyreittiä tunneleineen ja loppuun luolan, josta pääsee vesiputouksen taakse. Työn valtavuudesta vielä sen aikaiset työvälineet huomioiden kertoo jotakin se, että rakennustöissä käytettiin yli 8000 räjähdettä.
Reitti alkaa yllättävästi majatalon sisältä baaritiskin viereisestä pienestä ovesta. Majatalossa on myös pieni museo, jossa kerrotaan perheestä ja rakennustöistä, valitettavasti ainoastaan italiaksi ja saksaksi, mutta yhteistyöllä, K käänsi saksaa minä italiaa, saimme koko tarinan selvitettyä. Reitin alussa talon takana solan reunalla on rakentajapariskunnan haudat vierekkäin heille niin tärkeässä paikassa. Helppo kilometrin kävely hyvin rakennettua polkua kaiteineen vei meidät solassa virtaavan joen yllä putouksen takaiseen luolaan. Matkan varrella on nähtävissä muutamia sortumia ja ainakin yksi alkuperäisistä näköalapaikoista on ilmeisesti vajonnut rotkoon, mutta kiva pikku polku on kaikin puolin turvallinen ja sopiva lapsillekin. Putouksella käynnin jälkeen lapset halusivat vielä ylittää joen aiemmin yläjuoksulla näkemäänsä riippusiltaa pitkin.
Liechtenstein oli hämmentävin kokemus kääpiövaltioista. Andorran oltua enemmän kuin positiivinen yllätys, Monacon täysi ja vilkas, täällä ihmisten, palvelujen ja nähtävyyksien puute yllätti. En sitten tiedä oliko kyseessä poikkeuksellisen hiljainen sunnuntai, vaikka seuraava päivä toukokuun ensimmäinen on vapaapäivä Keski-Euroopassakin. Ehkä odotin enemmän, koska Suomessa kyseinen päivä on suunnilleen vuoden riehakkain.
Pääkaupungissa Vaduzissa mikään ei ollut auki. Keskusaukiolla ei ollut yhtään ihmistä, eikä kyllä muuallakaan. Ainut auki oleva paikka oli huoltoasema, josta ostimme eväät ja kysyimme olisiko kaupungissa puistoa tai leikkikenttää, eikä ollut kumpaakaan.
Pidimme piknikin kirkon edessä olevilla penkeillä. Syödessämme eväitä, kirkkoa kävi kuvaamassa muutama japanilainen turisti. Etukäteen asiaa tutkiessani olin löytänyt kaksi nähtävyyttä. Postimuseon, tietenkin suljettu ja katetun rajajoen ylittävän puusillan. Kävimme katsomassa sillan ja jatkoimme Itävaltaan.
Itävallassa oli lisää Alppeja, lunta ja kylmä. Maisemien ihailun ohessa koitimme kiiruhtaa yöksi alas vuorilta, koska yöpyminen teltassa lumihangessa ei herättänyt suurta innostusta. Majoituksen löytäminen meinasi osoittautua mahdottomaksi. Emme tienneet että talvikauden ja kesäkauden välissä on muutaman viikon jakso, jolloin kaikki on suljettuna ja yritysten omistajat lähtevät muualle lomailemaan. Jokainen hiihtokeskus ja kylä oli täälläkin täysin autioita. Alkuillasta parinkymmenen kylän läpi ajaessamme taisimme nähdä yhden ihmisen. Ainut bookingista löytynyt avoin majatalo ei huolinut meitä, olihan kello jo yhdeksän illalla ja he olivat menossa nukkumaan. Onneksi omistaja kuitenkin soitti ystävänsä majataloon ja pääsimme sinne yöksi vaikka sekin oli suljettuna väliviikkojen ajan. Saimme mukavan kolmen huoneen huoneiston ja kaapista löytyi Carcassonne, jota pelailimme loppuillan.
Venetsia ja Burano
26.-29.4.
Kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen viimein Venetsiassa. Kerran jo melkein pääsin tänne aiemmin, mutta auringonpimennys pilasi matkakumppanini näön ja siten koko matkan silloin.
Mainettaan hajuttomampi kaupunki. Saattaa johtua edellisen yön kaatosateesta, vain yksi kapea kanaali hieman tuoksahti, muuten kaupunki näyttäytyi kauniina ja raikkaana. Jo ensimmäisellä vaporettoilulla Canal Grandea pitkin aurinkoisessa säässä kaupunki vaikutti vielä kiinnostavammalta ja näyttävämmältä kuin olin kuvitellutkaan. Kanaaleilla ajellessa muistui mieleen myös Bond- elokuvien unohtumattomat takaa-ajokohtaukset Venetsiassa.
Ensimmäisenä päivänä vilkaisimme pikaisesti ikonisimmat turistikohteet Rialton sillan, Pyhän Markuksen torin (Piazza San Marco) ja basilikan sekä Huokausten sillan. Ainakin minä koen nämä kaupunkien tunnetuimmat kohteet useimmiten vähemmän kiinnostavina kuin kapeat sivukujat ja vähemmän tunnetut syrjäisemmät kohteet.
Kävimme kuitenkin basilikassa sisällä ja poikkeuksellisen upeat kupolikattojen kultamosaiikit olivat kyllä jonotuksen arvoiset. Esimerkiksi Firenzen Duomossa ei ole sisällä juurikaan nähtävää vaikka ulkopuoli on kaunis ja koristeellinen, täällä molemmat puolet oli kauniisti koristellut. Sisäänpääsy oli ilmainen ja tavarat piti jättää säilytykseen ulkopuolelle. Sisällä aarrekammioon ja muihin erityisen näyttäviin kohteisiin oli kuitenkin jokaiseen erillinen 2-5 euron pääsymaksu, josta ei etukäteen ollut ilmoitusta, joten niissä emme voineet käydä, koska rahat odottivat ulkona.
Venetsiassa oli tarjolla myös paljon kiinnostavia taidenäyttelyitä vaikka biennaali oli alkamassa vasta toukokuussa. Palazzo Grassissa ja Punta della Doganassa oli kahteen museoon jaettuna Damien Hirstin Treasures from the Wreck of Unbelievable. Ensimmäisenä päivänä yritimme näyttelyyn kävellen, myöhästyen vain kymmenisen minuuttia viimeisestä sisäänpääsyajasta, seuraavana päivänä luovutimme jo matkalla ja päädyimmekin gondoliajelulle, kolmantena päivänä otimme varman päälle ja aloitimme Palazzo Grassilta. Näyttely oli ennakoitua kiinnostavampi ja huomattavasti sisällökkäämpi kuin aiemmat näkemäni Hirstin näyttelyt. Siellä vierähtikin niin pitkään että näyttelyn toinen osa Punta della Doganassa jäi näkemättä. Kahden vuorokauden matkalippumme menivät nimittäin umpeen ja vaikkei lippujamme ollut siihen mennessä kertaakaan tarkastettu, päätimme olla matkustamatta lipuitta ja hyvä niin, tarkastaja halusi nähdä lippumme juuri ennen voimassaolon loppumista. Yhden päivän lippu maksaa 20€/hlö, kertalippu 7,50€, joten liikkuminen oli sen verran hintavaa ettei lisälippujen ostaminen houkutellut. Kahden päivän liput maksoivat meidän perheeltämme 153€ plus kahdesti kertaliput linja-autoon.
Kaupungissa olisi parhaillaan ollut myös yhden lempikuvaajani David LaChapellen näyttely sekä Hieronymus Bosch, molemmat olisivat olleet kiinnostavia myös lapsille, kuten Leonardo da Vinci museokin. Harmi että monet museoista olivat sen verran hankalien vaporettoyhteyksien päässä, että matkoihin olisi mennyt liikaa aikaa vaikka jätin suunnittelemani Peggy Guggenheimin kokoelmankin väliin. Hieronymus Bosch on Dogen palatsissa Piazzalla, joten jos emme olisi suotta yrittäneet ehtiä ensimmäisenä päivänä Palazzo Grassiin olisimme voineet käydä siellä. Yleensä suunnittelen museokäynnit tarkasti etukäteen, tällä kertaa oli tarkoitus rentoutua ja edetä kaupungissa suunnittelematta, joten jäi sitten käymättä museoissa. Onneksi löysimme muutaman kiinnostavan gallerian joissa oli monipuolisesti sekä tunnettujen, että tuntemattomampien taiteilijoiden teoksia.
Burano värikkäine taloineen vaikutti etukäteen kuuluisampaa Muranoa kiinnostavammalta. Koska en ollut odottanut etukäteen paljoakaan Venetsialta, olin suunnitellut päiväretken läheiseen saareen. Päiväliput vaporettoon kattavat myös matkat Muranoon, Buranoon ja muihin lähisaariin, joten verrattuna turistiristeilyihin kyseisiin paikkoihin, vesibussi on huomattavasti edullisempi ja kätevämpi vaihtoehto, koska silloin saarissa voi vierailla omaan tahtiin eikä valmiin aikataulun mukaan. Ehdimme juuri sopivasti kierrellä Buranon värikkäät kujat ja kanaalien varret, käydä lounaalla, lasiostoksilla ja tutustumassa lasinpuhaltajan työskentelyyn ennen kuin sade alkoi. Loppuillaksi suuntasimme kastumaan majoituksemme Venezian Villagen uima-altaalle. Rio uskalsi ensimmäistä kertaa uida kellukkeilla ilman kiinni pitämistä ja polskutteli koko illan innoissaan ympäri allasta.
Kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen viimein Venetsiassa. Kerran jo melkein pääsin tänne aiemmin, mutta auringonpimennys pilasi matkakumppanini näön ja siten koko matkan silloin.
Mainettaan hajuttomampi kaupunki. Saattaa johtua edellisen yön kaatosateesta, vain yksi kapea kanaali hieman tuoksahti, muuten kaupunki näyttäytyi kauniina ja raikkaana. Jo ensimmäisellä vaporettoilulla Canal Grandea pitkin aurinkoisessa säässä kaupunki vaikutti vielä kiinnostavammalta ja näyttävämmältä kuin olin kuvitellutkaan. Kanaaleilla ajellessa muistui mieleen myös Bond- elokuvien unohtumattomat takaa-ajokohtaukset Venetsiassa.
Ensimmäisenä päivänä vilkaisimme pikaisesti ikonisimmat turistikohteet Rialton sillan, Pyhän Markuksen torin (Piazza San Marco) ja basilikan sekä Huokausten sillan. Ainakin minä koen nämä kaupunkien tunnetuimmat kohteet useimmiten vähemmän kiinnostavina kuin kapeat sivukujat ja vähemmän tunnetut syrjäisemmät kohteet.
Kävimme kuitenkin basilikassa sisällä ja poikkeuksellisen upeat kupolikattojen kultamosaiikit olivat kyllä jonotuksen arvoiset. Esimerkiksi Firenzen Duomossa ei ole sisällä juurikaan nähtävää vaikka ulkopuoli on kaunis ja koristeellinen, täällä molemmat puolet oli kauniisti koristellut. Sisäänpääsy oli ilmainen ja tavarat piti jättää säilytykseen ulkopuolelle. Sisällä aarrekammioon ja muihin erityisen näyttäviin kohteisiin oli kuitenkin jokaiseen erillinen 2-5 euron pääsymaksu, josta ei etukäteen ollut ilmoitusta, joten niissä emme voineet käydä, koska rahat odottivat ulkona.
Venetsiassa oli tarjolla myös paljon kiinnostavia taidenäyttelyitä vaikka biennaali oli alkamassa vasta toukokuussa. Palazzo Grassissa ja Punta della Doganassa oli kahteen museoon jaettuna Damien Hirstin Treasures from the Wreck of Unbelievable. Ensimmäisenä päivänä yritimme näyttelyyn kävellen, myöhästyen vain kymmenisen minuuttia viimeisestä sisäänpääsyajasta, seuraavana päivänä luovutimme jo matkalla ja päädyimmekin gondoliajelulle, kolmantena päivänä otimme varman päälle ja aloitimme Palazzo Grassilta. Näyttely oli ennakoitua kiinnostavampi ja huomattavasti sisällökkäämpi kuin aiemmat näkemäni Hirstin näyttelyt. Siellä vierähtikin niin pitkään että näyttelyn toinen osa Punta della Doganassa jäi näkemättä. Kahden vuorokauden matkalippumme menivät nimittäin umpeen ja vaikkei lippujamme ollut siihen mennessä kertaakaan tarkastettu, päätimme olla matkustamatta lipuitta ja hyvä niin, tarkastaja halusi nähdä lippumme juuri ennen voimassaolon loppumista. Yhden päivän lippu maksaa 20€/hlö, kertalippu 7,50€, joten liikkuminen oli sen verran hintavaa ettei lisälippujen ostaminen houkutellut. Kahden päivän liput maksoivat meidän perheeltämme 153€ plus kahdesti kertaliput linja-autoon.
Kaupungissa olisi parhaillaan ollut myös yhden lempikuvaajani David LaChapellen näyttely sekä Hieronymus Bosch, molemmat olisivat olleet kiinnostavia myös lapsille, kuten Leonardo da Vinci museokin. Harmi että monet museoista olivat sen verran hankalien vaporettoyhteyksien päässä, että matkoihin olisi mennyt liikaa aikaa vaikka jätin suunnittelemani Peggy Guggenheimin kokoelmankin väliin. Hieronymus Bosch on Dogen palatsissa Piazzalla, joten jos emme olisi suotta yrittäneet ehtiä ensimmäisenä päivänä Palazzo Grassiin olisimme voineet käydä siellä. Yleensä suunnittelen museokäynnit tarkasti etukäteen, tällä kertaa oli tarkoitus rentoutua ja edetä kaupungissa suunnittelematta, joten jäi sitten käymättä museoissa. Onneksi löysimme muutaman kiinnostavan gallerian joissa oli monipuolisesti sekä tunnettujen, että tuntemattomampien taiteilijoiden teoksia.
Burano värikkäine taloineen vaikutti etukäteen kuuluisampaa Muranoa kiinnostavammalta. Koska en ollut odottanut etukäteen paljoakaan Venetsialta, olin suunnitellut päiväretken läheiseen saareen. Päiväliput vaporettoon kattavat myös matkat Muranoon, Buranoon ja muihin lähisaariin, joten verrattuna turistiristeilyihin kyseisiin paikkoihin, vesibussi on huomattavasti edullisempi ja kätevämpi vaihtoehto, koska silloin saarissa voi vierailla omaan tahtiin eikä valmiin aikataulun mukaan. Ehdimme juuri sopivasti kierrellä Buranon värikkäät kujat ja kanaalien varret, käydä lounaalla, lasiostoksilla ja tutustumassa lasinpuhaltajan työskentelyyn ennen kuin sade alkoi. Loppuillaksi suuntasimme kastumaan majoituksemme Venezian Villagen uima-altaalle. Rio uskalsi ensimmäistä kertaa uida kellukkeilla ilman kiinni pitämistä ja polskutteli koko illan innoissaan ympäri allasta.
Paluu menneisyyteen
Olen aina vältellyt tunnetuimpia turistikohteita matkoillani ja etsinyt ennemmin omien kiinnostuksenkohteiden mukaista nähtävää ja tehtävää. Lasten kanssa matkaillessa on kuitenkin tullut käytyä kuuluisilla maamerkeilläkin. Firenzen tunnetut nähtävyydet kuuluvat itselläni samaan sarjaan Pisan kanssa. Kaikki menevät katsomaan niitä vaikkei niissä mielestäni ole juurikaan nähtävää.
Ei ihme, että Italiassa on päätetty tänäkin kesänä jakaa ilmaiseksi satoja linnoja, huviloita, torneja ja muita hylättyjä rakennuksia ympäri maata, henkilöille jotka sitoutuvat kehittämään niihin uusia matkailukohteita, jotta entisten kohteiden turistisumat jakautuisivat muuallekin. Valitettavasti hakemuksissa linnan omistajaksi on 40-vuoden yläikäraja, joten sen suuntaiset haaveet täytynee unohtaa tai tarttua nyt viimeiseen tilaisuuteen.
Uffiziin ei taaskaan jaksanut jonottaa. Lievää uupumusta Italian lukemattomiin hienoihin vanhoihin rakennuksiin alkoi olla havaittavissa, enkä täällä luennoinut lapsille juurikaan kaupungin ja rakennusten historiasta. Katedraalissa kävimme toteamassa kuinka valtaisia höpöttäviä turistilaumoja hyssyteltiin kuulutuksin ja Silenzio! komennoilla. Duomo, Ponte Vechhio, nähty, rasti ruutuun ja jäätelölle.
Ei ihme, että Italiassa on päätetty tänäkin kesänä jakaa ilmaiseksi satoja linnoja, huviloita, torneja ja muita hylättyjä rakennuksia ympäri maata, henkilöille jotka sitoutuvat kehittämään niihin uusia matkailukohteita, jotta entisten kohteiden turistisumat jakautuisivat muuallekin. Valitettavasti hakemuksissa linnan omistajaksi on 40-vuoden yläikäraja, joten sen suuntaiset haaveet täytynee unohtaa tai tarttua nyt viimeiseen tilaisuuteen.
Uffiziin ei taaskaan jaksanut jonottaa. Lievää uupumusta Italian lukemattomiin hienoihin vanhoihin rakennuksiin alkoi olla havaittavissa, enkä täällä luennoinut lapsille juurikaan kaupungin ja rakennusten historiasta. Katedraalissa kävimme toteamassa kuinka valtaisia höpöttäviä turistilaumoja hyssyteltiin kuulutuksin ja Silenzio! komennoilla. Duomo, Ponte Vechhio, nähty, rasti ruutuun ja jäätelölle.
Käytimme enimmän ajan Firenzessä kaupoissa kiertelyyn. Kävimme mm. pieneltä yhden näyteikkunan kivijalkaliikkeeltä näyttäneessä lelukaupassa, joka jatkuikin loputtoman tuntuisesti kiemurrellen osastolta toiselle koko korttelin läpi. Ostin pulun.
Ystäväni lähti lukion jälkeen au pairiksi Firenzen lähelle. Kyläillessäni hänen luonaan vietimme aikaa päivällä kaupunkia kierrellen, illalla diskossa ja ajellen Fabioiden kyydissä keskellä yötä. Nyt kun katson kaupunkia kaksikymmentä vuotta myöhemmin, voin vaan ihmetellä kuinka (uhka)rohkeita, seikkailunhaluisia ja kokeneita matkailijoita olimme jo silloin.
Muisti toimii kummallisesti ja nuorena kiinnittää huomiota aivan eri asioihin kuin vanhempana.
90-luvun lopussa vietin kesän Italiassa työskennellen Carpissa ja Forte dei Marmissa. Olisin halunnut näyttää perheelleni molempien kaupunkien tutut paikat, mutta Pisaan mennessä ajoimme vahingossa rannikolla liittymän ohi ja Tarot-puutarhaan ehtiäksemme jouduimme jättämään Forte dei Marmin väliin.
90-luvun lopussa vietin kesän Italiassa työskennellen Carpissa ja Forte dei Marmissa. Olisin halunnut näyttää perheelleni molempien kaupunkien tutut paikat, mutta Pisaan mennessä ajoimme vahingossa rannikolla liittymän ohi ja Tarot-puutarhaan ehtiäksemme jouduimme jättämään Forte dei Marmin väliin.
Carpi olikin minulle kaupungeista tärkeämpi, luulin muistavani keskusaukion, kirjaston, hautausmaan, puistot, baarit ja kaikki kolme asuinpaikkaani. Perille saavuttuamme kaupunki ensinnäkin osoittautui noin kymmenen kertaa muistikuvaani suuremmaksi, muistikuvani osittain vääriksi ja en löytänytkään enää minnekään. Kaikin puolin hyvin hämmentävä kokemus ja niin kovin erilainen kuin toiveissani.
Vanhoja hyviä muistoja ei pitäisi yrittää elää uudelleen, kaikki on laimeampaa myöhemmin. Vanhempi versio itsestäni huomasi kaupungissa keittiötarvike-ja lastenvaateliikkeitä, ei kiinnostavia baareja tai ulkoilmadiskoja.
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
Il Giardino dei Tarocchi
24.4.
Niki de Saint Phallen Tarot Puutarha oli seuraava kohteemme. Kävimme viime syksynä katsomassa hänen teoksiaan Helsingin Taidehallissa ja Rio ihastui kovasti puutarhan esittelyyn ilmoittaen haluavansa sinne. Koska Italia oli jo lisätty matkaohjelmaan, tutkin missä puutarha sijaitsee ja totesin vierailusta tulevan muuhun ajamisen määrään nähden lyhyt viiden tunnin lisäkierros, joten päätin viedä Rion toivomaansa puutarhaan.
Matkallamme tuntuu toistuvan kohteet, joissa yhden ihmisen villit visiot, huimaavat ideat ovat toteutuneet vuosikymmenten työllä. Niki onkin ottanut 30-vuotiseen puutarhaprojektiinsa vaikutteita muun muassa Gaudilta ja Chevalierin Palais Idealista vierailtuaan 50-luvulla Barcelonassa ja Hauterivesissa, haluten toteuttaa naisen luomana jotakin samankaltaista. Yksinään puurtaneeseen Chevalieriin verrattuna Niki de Saint Phallella oli puutarhan toteuksessa apunaan monia taiteilija- ja arkkitehtiystäviä, paikallisia työmiehiä, lapsensa ja (ex-)aviomiehensä, vaikka hän toki suunnittelun lisäksi osallistui itse aktiivisesti toteutukseen. Niki suunnitteli lisäyksiä puutarhaan kuolemaansa (2002) saakka, mutta hänen toivomuksestaan töiden toteuttaminen keskeytettiin hänen kuollessaan, joten jo aloitettu labyrintti ja muita yksityiskohtia jäi keskeneräisiksi. Puutarhassa suoritetaan kuitenkin kunnostustöitä ja irronneiden ja vaurioituneiden mosaiikkien uusimista ja korjausta.
Aiemmin näkemistäni töistä, olen pitänyt erityisesti hänen ja Tinguelyn yhteisestä Stravinsky Fountainista Pompidou keskuksen ulkopuolella Pariisissa. Helsingin näyttelyssä pidin eniten suurista veistoksista, vaikka Nanoista tai Skinnies-teosten litteistä ääriviivahahmoista en niin ole koskaan innostunut, molempia löytyy puutarhastakin sekä yksittäisinä teoksina kuin osana suurempia teoksia. Kaikkein kiinnostavimpia on mielestäni juuri puutarhan suuret arkkitehtoniset veistokset ja ne todella täytyy nähdä ja kokea paikan päällä. Käydä sisällä peilimosaiikilla kauttaaltaan pinnoitetussa naissfinksi talossa, jonka toisessa suuressa rinnassa on keittiö, toisessa makuuhuone ja kylpyhuoneessa käärmesuihku. Tutkia ja ihailla vaihtelevia mosaiikkeja, pylväikköjä, pyöreitä vahvoja naishahmoja, käärmeitä, lohikäärmeitä, muita eläimiä ja lukemattomia yksityiskohtia.
Niki de Saint Phallen Tarot Puutarha oli seuraava kohteemme. Kävimme viime syksynä katsomassa hänen teoksiaan Helsingin Taidehallissa ja Rio ihastui kovasti puutarhan esittelyyn ilmoittaen haluavansa sinne. Koska Italia oli jo lisätty matkaohjelmaan, tutkin missä puutarha sijaitsee ja totesin vierailusta tulevan muuhun ajamisen määrään nähden lyhyt viiden tunnin lisäkierros, joten päätin viedä Rion toivomaansa puutarhaan.
Aiemmin näkemistäni töistä, olen pitänyt erityisesti hänen ja Tinguelyn yhteisestä Stravinsky Fountainista Pompidou keskuksen ulkopuolella Pariisissa. Helsingin näyttelyssä pidin eniten suurista veistoksista, vaikka Nanoista tai Skinnies-teosten litteistä ääriviivahahmoista en niin ole koskaan innostunut, molempia löytyy puutarhastakin sekä yksittäisinä teoksina kuin osana suurempia teoksia. Kaikkein kiinnostavimpia on mielestäni juuri puutarhan suuret arkkitehtoniset veistokset ja ne todella täytyy nähdä ja kokea paikan päällä. Käydä sisällä peilimosaiikilla kauttaaltaan pinnoitetussa naissfinksi talossa, jonka toisessa suuressa rinnassa on keittiö, toisessa makuuhuone ja kylpyhuoneessa käärmesuihku. Tutkia ja ihailla vaihtelevia mosaiikkeja, pylväikköjä, pyöreitä vahvoja naishahmoja, käärmeitä, lohikäärmeitä, muita eläimiä ja lukemattomia yksityiskohtia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)