Haluaisin yöpyä mahdollisimman monessa maailman erikoisimmista hotelleissa. Lähes matkareittimme varrella oli yksi suosikeistani uusi Null Stern. Heidän aiempi hotellinsa oli vanhassa pommisuojassa ja tämä uusi ulkoilmassa keskellä alppiniittyä oleva parisänky, ei mitään muuta ympärillä kuin upeat maisemat. Ilmoittauduin jonotuslistalle jo viime syksynä, mutta kausi ei valitettavasti alkanut ennen saapumistamme, joten ehkäpä toisella kertaa. On kylläkin ymmärrettävää ettei hotelli ollut auki, koska helteisen Italian jälkeen pääsimme jälleen pakkasen puolelle noustessamme yhä ylemmäs lumisille Alpeille.
Berliinissäkin on yksi tavoitteenani oleva erityinen hotelli, jonka jokainen huone on erilainen ja toinen toistaan erikoisempi. Sattumalta sekin suljettiin remontointia varten juuri matkamme ajaksi ja koska se oli yksi suurimmista syistä suunnitellulle vierailulle kaupungissa, ei Berliinin vaihtaminen ylimääräiseen päivään Italiassa harmittanut lainkaan.
Sveitsissä meillä oli vain yksi etukäteen suunniteltu kohde, useimmille varmaan tuntematon Rofla Gorge-vesiputous. Matkallemme muodostuneeseen teemaan sopivasti kyseessä on jälleen yhden miehen tai perheen ihme. Aikoinaan alueen ainoalla alppien yli Italiaan vievän tien varrella majataloa pitänyt perhe menetti asiakkaat, kun uusi rautatieyhteys rakennettiin 1882. Tuloja perheelleen hankkiakseen Amerikkaan siirtolaiseksi 1800-luvun lopussa lähtenyt Christian Pitschen pääsi palvelijana toimiessaan vierailemaan Niagaran putoksilla ja päätti rakentaa vastaavan nähtävyyden majatalonsa takaisesta putouksesta ja palasi perheineen Sveitsiin. Seitsemän vuoden ajan he rakensivat vuoren kylkeen kävelyreittiä tunneleineen ja loppuun luolan, josta pääsee vesiputouksen taakse. Työn valtavuudesta vielä sen aikaiset työvälineet huomioiden kertoo jotakin se, että rakennustöissä käytettiin yli 8000 räjähdettä.
Reitti alkaa yllättävästi majatalon sisältä baaritiskin viereisestä pienestä ovesta. Majatalossa on myös pieni museo, jossa kerrotaan perheestä ja rakennustöistä, valitettavasti ainoastaan italiaksi ja saksaksi, mutta yhteistyöllä, K käänsi saksaa minä italiaa, saimme koko tarinan selvitettyä. Reitin alussa talon takana solan reunalla on rakentajapariskunnan haudat vierekkäin heille niin tärkeässä paikassa. Helppo kilometrin kävely hyvin rakennettua polkua kaiteineen vei meidät solassa virtaavan joen yllä putouksen takaiseen luolaan. Matkan varrella on nähtävissä muutamia sortumia ja ainakin yksi alkuperäisistä näköalapaikoista on ilmeisesti vajonnut rotkoon, mutta kiva pikku polku on kaikin puolin turvallinen ja sopiva lapsillekin. Putouksella käynnin jälkeen lapset halusivat vielä ylittää joen aiemmin yläjuoksulla näkemäänsä riippusiltaa pitkin.
Liechtenstein oli hämmentävin kokemus kääpiövaltioista. Andorran oltua enemmän kuin positiivinen yllätys, Monacon täysi ja vilkas, täällä ihmisten, palvelujen ja nähtävyyksien puute yllätti. En sitten tiedä oliko kyseessä poikkeuksellisen hiljainen sunnuntai, vaikka seuraava päivä toukokuun ensimmäinen on vapaapäivä Keski-Euroopassakin. Ehkä odotin enemmän, koska Suomessa kyseinen päivä on suunnilleen vuoden riehakkain.
Pääkaupungissa Vaduzissa mikään ei ollut auki. Keskusaukiolla ei ollut yhtään ihmistä, eikä kyllä muuallakaan. Ainut auki oleva paikka oli huoltoasema, josta ostimme eväät ja kysyimme olisiko kaupungissa puistoa tai leikkikenttää, eikä ollut kumpaakaan.
Pidimme piknikin kirkon edessä olevilla penkeillä. Syödessämme eväitä, kirkkoa kävi kuvaamassa muutama japanilainen turisti. Etukäteen asiaa tutkiessani olin löytänyt kaksi nähtävyyttä. Postimuseon, tietenkin suljettu ja katetun rajajoen ylittävän puusillan. Kävimme katsomassa sillan ja jatkoimme Itävaltaan.
Itävallassa oli lisää Alppeja, lunta ja kylmä. Maisemien ihailun ohessa koitimme kiiruhtaa yöksi alas vuorilta, koska yöpyminen teltassa lumihangessa ei herättänyt suurta innostusta. Majoituksen löytäminen meinasi osoittautua mahdottomaksi. Emme tienneet että talvikauden ja kesäkauden välissä on muutaman viikon jakso, jolloin kaikki on suljettuna ja yritysten omistajat lähtevät muualle lomailemaan. Jokainen hiihtokeskus ja kylä oli täälläkin täysin autioita. Alkuillasta parinkymmenen kylän läpi ajaessamme taisimme nähdä yhden ihmisen. Ainut bookingista löytynyt avoin majatalo ei huolinut meitä, olihan kello jo yhdeksän illalla ja he olivat menossa nukkumaan. Onneksi omistaja kuitenkin soitti ystävänsä majataloon ja pääsimme sinne yöksi vaikka sekin oli suljettuna väliviikkojen ajan. Saimme mukavan kolmen huoneen huoneiston ja kaapista löytyi Carcassonne, jota pelailimme loppuillan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti