Tunnelimatka Cinque Terreen

20.-23.4.

Italian rajalta alkaen maisemia ei tarvinnut juurikaan katsella. Ensimmäisen tunnin aikana ajoimme 67:sta tunnelista eli vähintään kerran minuutissa. Muutaman tunnin matkalla rannikkoa pitkin Cinque Terreen tunneleita oli yhteensä 168. Reittiä voi siis suositella erityisesti tunneleista pitäville ja lapsiperheille, matka tuntui sujuvan vilauksessa ja viihtyminen oli taattu. (Koko Italiassa oloaikanamme ajoimme autolla, junalla tai kävelimme 293 tunnelista takapenkin laskelmien mukaan.)

Cinque Terre on ehdottomasti kauneinta näkemääni Italiaa. Olen jo kaksikymmentä vuotta sitten käynyt pariinkin otteeseen vain hieman alempana rannikolla italialaisten tuttujen kanssa, mutta jostain syystä heille ei ole tullut mieleen esitellä tätä viehättävää aluetta. Tämäkin kohde on nettilöytö muutaman vuoden takaa ja syy miksi Italia lisättiin matkaohjelmaamme. Pidimme kaikki paikasta niin valtavasti, että päätimme lopulta jäädä vielä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi ja jättää Berliinin väliin.

Alue on tunnettu viidestä kylästä ja niiden välillä kulkevista vaellusreiteistä. Kävimme Riomaggioressa ja Manarolassa, jotka olivat mielestäni kaksi kauneinta kylää rosoisine tyrskyisine kalliorantoineen ja merestä kohoavine värikkäine taloineen. Myös Vernazza oli hyvin viehättävä. Itse en pitänyt niinkään Monterosso al Maresta, joka muistutti eniten tyypillistä italialaista rantakaupunkia, mutta oli lasten mieleen ainoana kylistä, jossa oli pitkä uimaranta. Corniglia oli ainut kylä, jossa emme käyneet, mutta näimme sen terassiltamme. Se erosi muista siinä, että itse kylä oli ylempänä kallionharjanteella ja ainoastaan juna-asema alhaalla rannalla. Eri lahdissa sijaitsevien, korkeiden kukkuloiden erottamien kylien välillä tunneleiden kautta kulkeva juna oli nopein ja yleisin tapa liikkua. Juna-asematkin ovat suurimmaksi osaksi tunneleissa, koska laaksot ovat niin kapeita, että ainoastaan itse asemarakennus mahtuu vuorten väliin.

Majoituimme matkamme hienoimmalla maisemalla varustetussa ja kaikin puolin ihastuttavassa Cade Ventussa, Vernazzan ja Corniglian kylien välillä korkealla rinteillä, jossa tiekin kulkee. Junaan tai vaellusreiteille päästäkseen piti aina ajaa kapeaa serpentiiniä alas johonkin kylistä. Italialaisilla on ikävä tapa ajaa kovaa ja keskellä tietä, joten varsinkin itse ulkoreunalla ajaessa jännitti tuleeko joku mutkan takaa kylkeen ja tönäisee meidät kielekkeeltä alas. Kyliin ei saa ajaa autolla, vaan se jätetään ylempänä olevalle maksulliselle pysäköintialueelle (2€/t tai viiden tunnin jälkeen 15€/vrk). Aamupäivällä kylään laskeutuminen sujui joutuisasti, illalla päivän vaelluksen jälkeen jokainen meinasi nuupahtaa takaisin autolle kavutessa. Vaellusreiteille pitää ostaa myös Trekking Card ja junilla kulkemiseksi joko kertalippuja, päivälippu tai yhdistelmälippu junille ja poluille. Polulla kävely tulisi maksamaan yhteensä 169€ meiltä kuudelta plus pysäköinti. Meille edullisin vaihtoehto oli aikuisille ja Jennille kahden päivän yhdistelmäliput (43€) ja lapsille kahdet yhden päivän liput(10€), joita lopulta tarvittiin vain yhdet, koska unohdimme leimata liput ensimmäisenä päivänä.

Muutaman vuoden takaisten tuhoisien maanvyöryjen jäljiltä kaikkein kiinnostavimmat, rantakallion ulkosyrjällä kulkevat polut ovat edelleen suljettuina. Avoinna oli Corniglian ja Vernazzan tai Vernazzan ja Monterosson välinen reitti, valitsimme jälkimmäisen. Polun alku- ja loppupää oli pelkkää portaikkoa, välillä parempaa, välillä todella juurakkoista, lohkeillutta ja muuten hankalakulkuista. Nousua riitti noin 400 metrin korkeuteen. Osa reitistä Monterosson puolella koostui rinteiden viiniviljelysten pienistä poluista ja portaista ja kulki välillä kastelukanavien reunoilla. Usein polku oli niin kapea, että ohittaminen oli mahdotonta. Kaikkein vaarallisimmissa pudotuksissa oli kaide, mutta niissäkin kohdissa joissa ei ollut, kompastuminen olisi saattanut johtaa ikävään monen metrin vierimiseen. Riolle naapureilta lainatut valjaat unohtuivat tietenkin autoon sen kerran, kun niille olisi matkalla ollut käyttöä. Rio toisaalta kokonsa puolesta sopi parhaiten polulle ja hyppeli iloisesti eteenpäin koko matkan, ilmoittaen että hän on taitava ja osaa kyllä.

Vuoripolun varrella näimme lukuisia sisiliskoja ja hotellin kodittomille kissoille. Viiniviljelmän reunalta löysimme pienen köynnösten peittämän kojun, jossa paikallinen mies myi omilla tiluksillaan kasvattamistaan rypäleistä tekemäänsä luomuviiniä ja joka puolella polun varsilla kasvavien sitruunapuiden sadosta tehtyä limoncelloa ja sitruunalimonadia. Muille maistui limonadit keskellä pitkää portaikkoa, K maistoi viiniä ja osti pullollisen mukaan. Aiemmin matkassamme olikin jo ranskalaista shamppanjaa, jolla aloitimme ensimmäisen Italian aamumme ihanalla aurinkoisella terassillamme.

Monaco

20.4.

Monacoon päiväohjelmaksi oli suunniteltu käynti Musée océanographique de Monacossa ja Jardin Exotiquessa.

1800-luvun lopussa lukuisia tieteellisiä tutkimusmatkoja ympäri maailmaa tehnyt valtamerien tutkimiselle elämänsä omistanut Prinssi Albert I perusti museon matkoilta kerättyjen näytteiden tutkimiseksi ja esittelemiseksi. Nykyään museossa on pysyviä ja vaihtuvia näyttelyitä sekä yli 6000 kalalajia esillä yli sadassa erilaisessa akvaariossa. Suurin akvaarioista on kahden kerroksen korkuinen valtava 450 000 litran allas, jossa ui erilaiset hait, kilpikonnat ja monet muut kalat. Mielenkiintoisia altaita oli myös lasipohjainen koralliriutta pimeässä huoneessa, jota valaisi ainoastaan pimeässä loistavat korallit ja lapset pääsivät seuraamaan riutan elämää altaan alapuolelta sekä tankit joissa esiteltiin meduusaparvia. Myrkyllisten merieläinten osasto, mureenat, piraijat ja merihevoset kiinnostivat etenkin lapsia. Museorakennus sijaitsee hienolla paikalla niemenkärjessä. Kattoterassin ravintolasta, hauskasta leikkipaikasta ja kilpikonnatarhasta on mahtavat näkymät niin merelle kuin rinteille kipuavaan kaupunkiin. Ja mikäs se siellä lahdella köllöttelikään, Philippe Starckin 300 miljoonan dollarin luomus.

https://www.oceano.mc/en

Aiemmin nähdyn rannikon upeiden huviloiden sijaan täällä tuntui vähä tila käytetyn korkeaan ja tiiviiseen rakentamiseen. Kaupunki näytti rannasta katsottuna kuin talot olisi pinottu toinen toisensa päälle. Kaupungilla ajaessa myös tiet tuntuivat tavattoman ahtailta ja mutkaisilta ja ylös alas mennessä tuli vastaan tiukempia kurveja kuin missään aiemmin. Vito olisi tarvinnut nivelen keskelle päästäkseen kääntymään monista neulansilmämutkista. Tuskin tarvitsee mainita pysäköinnin olleen jälleen mahdotonta kaupungilla. Museon alapuolella oli onneksi tilava pysäköintihalli, josta oli suora hissiyhteys museoiden luo, mutta epäilen etteivät asukkaat juurikaan liiku autolla minnekään, sen verran ruuhkaista kaupungin kapeilla teillä oli, selittää helikopterien suosion kulkuvälineenä.
K vanhana formula-intoilijana halusi päästä ajamaan F1-kisojen katuradalla. Kisat olivat pian tulossa kaupunkiin ja katujen varsille asennettiin parhaillaan radan reunaesteitä, mikä lisäsi ruuhkaa ja ahtautta entisestään. Pääsimme reitillämme sattumalta ajamaan melkoisen matkan rataa, joten sekin toive tuli täytettyä.

Jardin Exotique, sukkulentteihin keskittynyt uniikki puutarha sijaitsi hauskasti kallionjyrkänteellä, jota laskeuduttiin pientä sokkeloista edestakaisin mutkittelevaa polkua laelta rinnettä alaspäin, kierrellen kaikenlaisten aloeiden, kaktusten, mehikasvien ja muiden erikoisen ja epätodellisen näköisten kasvien lomassa. Reitin varrella Rio ystävystyi kalalammikon karppien kanssa, joista yksi pyrki kovasti lammesta mukaamme. Lopuksi saavuttiin suurelle tippukiviluolastolle ja siirryttiin tutkimaan rinteen sisäpuolta. Luolan suuaukko näytti pieneltä ja vaatimattomalta, mutta kuten niin usein tippukiviluolastoissa, lopulta saavuttiin toinen toistaan suurempiin ja koristeellisempiin saleihin, täynnä mitä kauniimpia muodostelmia. Tässä luolastossa yllätti kyllä se kuinka syvälle laskeuduttiin. Vaikka lähdimme lähes korkean kukkulan huipulta, alimmissa luolissa olimme merenpinnan tasolla. Kapeita jyrkkiä portaita takaisin maanpinnalle kavutessa matka tuntui kyllä vielä tuplasti pidemmältä.

www.jardin-exotique.mc

Carcassonne

18.4.

Pakollinen matkakohde Carcassonnea pelaavalle perheelle. Erityisesti kiinnosti nähdä kuinka paljon kaupungista löytyy yhteneväisyyksiä nimikkopeliin. Alkuperäinen peli lisäosineen on mielestäni mielenkiintoisin ja monipuolisin eri versioista ja täytyykin pelata kierros heti kotiin palattuamme nyt kun olemme käyneet paikan päällä seikkailemassa. 

Saavuimme kaupunkiin illalla ja kävimme ajelulla katselemassa linnaa iltavalaistuksessa. Seuraavana aamuna lähdimme kiertelemään linnoitusta ja sen sisällä olevaa kaupunkia, sekä kävimme vähän kiistelemässä tilauksesta ranskalaisessa ravintolassa (ravintolakäynnit eivät vaan suju tässä maassa). 5/6 kävi myös kummitustalossa, joka oli kuulemma pelottavin ja paras ikinä. Neo ja Rio olisivat halunneet pelottavammalle kierrokselle, onneksi menivät kuitenkin pienemmille suunnattuun, ilman eläviä hahmoja, koska Jenni ja Juno olivat omalla kierroksellaan tarrautuneet toisiinsa koko 15 peräkkäin aukeavan kauhuhuoneen matkan (Jenni myös kiljui melko kuuluvasti). Itse opin jo vuosia sitten, että pelottavat jutut eivät sovi minulle. Voin kyllä mennä niihin, mutta näen enemmän painajaisia myöhemmin. 

Linnakaupunki ei nyt oleellisesti eronnut muista näkemistämme paitsi kooltaan. Hyvin säilyneet muurit, tornit, sillat, kaaret ja holvikäytävät muodostivat toki näyttävän kokonaisuuden ja katseltavaa riitti hyvin päiväretken verran. Tätäkin kohdetta vaivaa silti sama kuin muita vastaavia,  kaikki tarjonta tuntuu suunnatun vain turisteille ja mitään aitoa tai ainutlaatuista on mahdoton löytää. Tämä koskee niin palveluita, ravintolatarjontaa kuin myymälöiden tuotevalikoimaa. Erityismaininta annettakoon siitä, että lähes kaikkialle pääsi ilman pääsymaksuja. Ainoastaan pieni osa museoineen oli maksullista aluetta ja sielläkin olisi ollut edullinen pääsymaksu ainoastaan perheen aikuisille. Myös useiden myymälöiden tuotteet oli hinnoiteltu monia muita paikkoja hillitymmin.

Lopuksi sytytimme vielä kaupungin komeassa kirkossa kauniiden seinä- ja lasimaalausten alle kynttilöitä menneille rakkaille. Vaikken itse kuulu kirkkoon, ajattelen että muistamisen kohde olisi ehkä pitänyt siitä ja usein tapanani on sytyttää ulkomailla kynttilä, jos satun poikkeamaan hiljaisessa ja tunnelmallisessa kirkossa.

Moottoriteitä oli nähty jo tarpeeksi ja olimme hyvin aikataulussa, joten olin suunnitellut maisemareitin etelärannikkoa pitkin Cannesin ja Nizzan kautta kohti Monacoa. Näkymien lisäksi takapenkillä odotettiin innolla sopivaa rantaa ja vihdoin ennen Cannesia päästiin Välimeren aaltoihin polskuttelemaan parillakin eri rannalla ukkosmyrkyn lähestyessä. Matkalla kaupunkiin tienvarsien ja kukkulanhuippujen toinen toistaan hienompien huviloiden omilta kentiltä nousi ja laski omistajien yksityiskoptereita. Rantabulevardilla meillä oli varaa ainoastaan toinen toistaan seuraavien merkkiliikkeiden näyteikkunoiden katseluun. 

Koko matkamme ensimmäinen sade ja ukkonen (jollei ihan ensimmäistä ajomatkaa Travemundesta Hampuriin lasketa) muutti suunnitelmamme ensimmäisestä leirintäyöpymisestä Jennin ja K:n kanssa, koska telttailu ei olisi ollut mahdollista. Otimme hotellihuoneet Nizzasta ja toivoin ettei K joudu tällä Nizzan vierailullaan tekemisiin poliisien kanssa, yövyimme kuulemma aivan edellisen putkareissun aiheuttaneen pizzerian lähellä (niin, ne epäonniset ravintolakäynnit Ranskassa). Saimme jostain syystä kaksi viiden hengen huonetta, joten nukkumapaikoissa oli valinnanvaraa.  Muuten ihan perustason hotelli ilahdutti kyllä tavallista enemmän, kun oli hetken miettinyt vaihtoehtona leirintäaluetta kaatosateessa.

Maailman pisin kelkkarata

16.-17.4.

Ajaessamme kohti Pyreneitä, liikennettä oli vähemmän kuin kertaakaan aiemmin. Lumihuippuinen vuoristo hallitsi maisemaa ja harvat pienet kylät vuoren rinteillä erottuivat ruskeina rykelminä alarinteiden vihreyden keskeltä. Nousujen ja laskujen, tunneleiden ja jokilaaksojen kautta saavuimme viimein Andorran rajalle. Vähän ennen rajaa suuren tumman turkoosin vuoristojärven keskellä aivan pienen pienellä kalliosaarella oli saaren kokoinen suloinen vanha talo, ihastuttava talon paikka.

Espanjan ja Andorran välinen raja oli matkamme ensimmäinen, jossa oli varsinainen raja-asema ja virkailijat, mutta meidän ei silti tarvinnut edes pysähtyä. Heti rajan jälkeen alkoivat suuret opasteet Naturlandiaan, varsinaiseen poikkeamisemme syyhyn. Hieman ihmettelin, kun olimme laakson pohjalla,  päämäärämme piti sijaita kahden kilometrin korkeudessa ja navigaattori näytti matkaa olevan jäljellä enää muutamia kilometrejä. Sitten alkoi hiukset pystyyn nostattava nousu ylös vuoristotietä. Maisemat olivat kuulemma upeat, en katsonut. Serpentiinitien päässä meitä odotti hämmentyneet työntekijät, jotka eivät meinanneet uskoa meidän varanneen majoitusta heiltä. Ihmetyksen syykin selvisi, kun edellämme rakennukseen alettiin sytytellä valoja ja selvisi että olemme paikan ainoat asiakkaat. Puisto on ollut auki pääsiäisloman ajan, mutta sulkeutuu huomenna muutamaksi viikoksi, joten luultavasti siksi muita ei ole. Toisaalta rakennuksessa tuntuu olevan lämmötkin pois päältä ja ravintolasalissa tuolit käännettyinä pöytien päällä ja tyhjä keittiö, joten saatamme olla vuoden ensimmäiset asiakkaat.

Ilta-auringossa vuorenrinteen piknik-paikalla on mukava syödä eväitä hiljaisuudessa, kuunnellen vain moniäänistä lintujen iltakonserttia ja kirjoittaa blogia. Onneksi latasin koneen viime yönä Barcelonassa. K halusi ajella vielä uudelleen alas kylään ostamaan meille jotakin maisemaan sopivaa juotavaa nautittavaksi. On jokseenkin outoa olla suuressa luontohuvipuistossa ja hotellissa ihan keskenään. Henkilökunta palaa takaisin vasta aamulla tarjoilemaan huoneen hintaan kuuluvaa aamiaista. Meitä ympäröivä näkymä on todella vaikuttava ja yksinäisyytemme samanlainen yhtä aikaa absurdi, yllättävä ja lumoava käänne kuin aikoinaan Keniassa yksityiskäyttöömme saama luxus safarileiri, kokemus johon K vertasi tilannettamme tänään.

Espanjan yli 22 asteen lämmössä pakkasin aamulla jo ulkoiluvaatteet ja takit turhina pois ja nyt samana iltana saimme kaivaa esiin lämmintä vaatetta lapasia myöten heti auringon laskeutuessa. Ylhäällä vuorilla on todella kylmä yöllä. Järjestin itselleni kirjoituspisteen hotellin autioon keittiöön, koska se oli ainut huone johon sain valot päälle, kun muut nukkuvat huoneessamme ja kirjoitan villatakki päällä, kaulaliina kaulassa, vaikka olen sisällä. Vielä aamulla suunnittelimme uimarannalle menoa vain 200 kilometrin päässä täältä.

                         

Naturlandiassa on maailman pisin kelkkarata 5,3 kilometriä alas vuorenrinnettä. Näin joskus jutun siitä ja suunnittelin silloin laskevani radan alas vielä jonakin päivänä ja nythän se oli melkein matkan varrella. Täällä on myös paljon muita kesä- ja talviaktiviteetteja sekä eläinpuisto.

Rata näytti alapäästä melko siedettävältä, arvasin silti hurjempia yllätyksiä olevan tiedossa. Rakastan vuoristoratoja, silti ensimmäinen pitkä nousu on aina minusta inhottavan tuntuinen. Siitä voi arvata mitä pidin noususta radan huipulle, puoli kilometriä suoraan ylöspäin pahimmillaan hyvin jyrkkää nousua. Kelkkaa vapautettiin ja jarrutettiin itse, joten myös lähtökaarteeseen syöksyminen arvelutti ensimmäisellä kerralla. Olin nähnyt muutamia kuvia etukäteen, joten osasin varautua pian seuraavaan korkkiruuvikierteeseen. Ensimmäisellä laskulla jarruttelin melko paljon, toisella vähemmän ja viimeisellä ei taidettu jarruttaa lainkaan koko matkalla. Yli viiden kilometrin rata tuntui mielettömän pitkältä. Tämän jälkeen huvipuistojen vuoristoradat tuntuvat naurettavan lyhyiltä. Lapset olisivat halunneet laskea vielä nopeammin ja heidän mielestään paras laite ikinä.

Laskimme myös Tubbylla, kuin rengasliuku laskettelumäessä, ajoimme mönkijöillä ja katsoimme karhuja ja susia. Murmelit olivat harmillisesti vielä talviunilla, Rio kun oli erityisesti kotona luontodokumentin katsottuaan odottanut näkevänsä matkalla vuoria ja murmeleita. 4/6 kiipesi myös airtreck-radalla. Ravintolassa ei taas vaihteeksi tarjottu mitään listalla olevaa, valittavissa oli ainoastaan päivän ateria, josta ei tietenkään kerrottu mitään millään osaamallani kielellä, joten odotimme mielenkiinnolla mitä mahtaisimme saada. Alkuruoka oli jonkinlaista kaali-lihakeittoa, joka sisälsi enemmän luunkappaleita ja teräviä siruja kuin lihaa, sitten tarjoiltiin leikkeleitä ja leipiä joiden päällä oli jotakin kylmää velton näköistä kesäkurpitsaa ja paprikaa muistuttavaa. Pääruokana oli lajitelma erilaisia lihakimpaleita ja makkaroita, joista osa oli oikein hyviä. Jälkiruoka oli aterian paras osuus, valittavana oli Jennin kovasti toivomaa creme catalanaa, suklaakakkua, riisivanukasta tai ananasta.

En tunne ketään Andorrassa matkaillutta, mutta suosittelen kokeilemaan. En olisi luultavasti koskaan tullut matkustaneeksi sinne ilman kelkkarataa, mutta maa vaikutti kaikin puolin kauniilta ja kiinnostavalta. Vuorilla laskettelukeskuksia köysiratoineen, viehättäviä kyliä ja pieniä kaupunkeja laaksojen pohjilla, joka puolella mielettömät maisemat.

Gaudia koko perheelle

Aiemmin Barcelonassa käydessäni olen vieraillut Sagrada Familiassa, Casa Batllossa, Park Guellissa ja Casa Milassa. Halusin lastenkin näkevän nämä upeat rakennukset ja lisäksi itse nähdä jotakin uutta tällä kertaa. Ramblan ja Carrer Nou de la Ramblan kulmassa sijaitsevan hotellimme naapuritalo Palau Guell ei viimeksi vaikuttanut mielestäni kiinnostavalta. Tällä kertaa aloitimme sieltä poikien kanssa Gaudiin tutustumisen.

Kaksitoista tyttärisen Guellin perheen koti Palau Guell oli ilahduttava yllätys. Ulkopuolelta ehkä vaatimattomin rakennuksista, pitikin sisällään mielestäni eniten nähtävää. Itse rakennuksessa oli paljon nerokkaita yksityiskohtia, kuten sisääntulon puisista tiilistä tehty lattia hevosten kavioiden kopseen vaimentamiseksi tai suuren salin aukeavan seinän takainen alttari, urut ja korkealla salin yläosassa vanhempien makuuhuoneiden pienet parvekehuoneet, joiden luukuista saattoi seurata salin tapahtumia. Talon alaisessa tallikerroksessakin oli upeita yksityiskohtia. Rakennuksessa oli myös esillä yhä alkuperäisiä koristeellisia ja kauniita valaisimia, maalauksia ja huonekaluja, joista muutamia Gaudin, vaikkei hän monia huonekaluja suunnitellutkaan, myös tulisijat olivat hänen suunnittelemiaan. Mielestäni Gaudille ominaisesti erikoisimmat yksityiskohdat löytyvät tässäkin rakennuksessa katolta. Tyypillistä persoonallista kauneutta tarpeellisissa rakenteissa ja käyttöesineissä edustaa erityisesti mielikuvitukselliset savupiiput ja ilmanvaihtohormit.

http://palauguell.cat/en

Kymmenen vuotta sitten kävelin kaikkiin Gaudi-kohteisiin jonottamatta sisään. Nyt useimpiin myydään etukäteen ostettavia tietyn puolen tunnin aikavälin voimassa olevia lippuja. Palau Guelliin ei kuitenkaan ollut minään päivänä edes jonoa, joten emme ostaneet ennakkolippuja muuallekaan. Jennin ja K:n saavuttua jonotimme Casa Batlloon yli puoli tuntia, Sagrada Famigliaa saimme katsella vain ulkopuolelta, lippuja olisi ollut tarjolla vasta seuraavalle viikolle, emmekä sen jälkeen edes viitsineet yrittää Park Guelliin.

Casa Battlossa kävimme koko perheen voimin. Luonnosta ja merenalaisesta maailmasta ideoita ammentava suunnittelu on aina yhtä kaunista ja yksityiskohtien runsaus, suorien linjojen poissaolo ja värien rohkea, mutta harkittu käyttö on lumoavaa ja luo ympärille todellisen satumaailman. Kukin voi tulkita muotoja haluamallaan tavalla ja löytää niistä vesipyörteitä, luita, pääkalloja tai karnevaalinaamioita. Jopa ullakon kodinhoitotilat ja tuuletusraotkin on kauniisti muotoillut ja luonnonvalo korostaa upeasti käytävän valkoisia kaaria. Talon tunnelmaa haittaa vain ne pari sataa muuta turistia, jotka tungeksivat samoissa huoneissa, kuunnellen kukin selostusta omalla kielellään kannettavista laitteista joiden virtuaalitodellisuus luo mahdollisuuden samalla katsella ympärilleen näytön kautta miltä huoneet ovat näyttäneet kalustettuina ja tarjoaa paljon muutakin lisämateriaalia.

https://www.casabatllo.es/en/antoni-gaudi/

Sagrada Familia ei vieläkään ollut valmis 135 vuoden rakentamisen jälkeen.  Ulkopuoli oli saanut vähän enemmän väriä ja muutamia uusia osia oli valmistunut viime käyntini jälkeen. Valmistumista kuulemma toivotaan 2026, jolloin Gaudin kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Sovimme lasten kanssa, että tulemme sitten yhdessä katsomaan valmista basilikaa, koska heitä hieman jäi harmittamaan ettei päästy näkemään sisäpuolta tai käymään ylhäällä torneissa. 

Ulkopuolta ihaillessa mietittiin ettei olisi mukavaa työskennellä nosturinkuljettajana tällä työmaalla.

http://www.sagradafamilia.org/en/